keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ilmoja pitelee

Tiedotusvälineissä otsikoidaan heti takatalvesta, jos näin vuosin tulee lumikuuro. Moni toivoo jo lumien sulavan ja haikailee kesän perään. Jokaista lämpöaaltoa odotetaan ja ihastellaan kuinka kevään merkkejä näkyy yhä aikaisemmin.

Itse en ihastunut, kun viime loppiaisena kuulin teeren olevan soitimella. Moni muuttolintukin jää talvehtimaan Suomeen. Minulle se kertoo, että luonnon kiertokulussa kaikki ei ole kohdallaan.

Olisi kaikille parasta, että niin talvi kuin kesäkin olisivat kumpikin ajallaan. Näin ilmaston muuttuessa sekään ei ole enää itsestäänselvyys. Etenkin talvista on tullut lauhoja ja sateisia. Puolet vuodesta eletään utuisen harmaassa säässä kuran keskellä. Harmaus vielä korostuu syrjäseuduilla, joissa katuvalot eivät valaise eikä kestopäällyste tasoita teitä.

Olen joskus sanonut, että kesä on parhaimmillaan näin maaliskuun lopulla. Päivät ovat jo pitkiä ja koko kesän ihanuus on vielä edessä. Kun se kesä vihdoin saapuu, ei mene kauaakaan kun moni jo alkaa tuskailla helteiden tai hyttysten kanssa. Nautitaan siitä mitä meillä on juuri nyt.



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Minäkö vuorotteluvapaalle?

Olen aiemminkin maininnut haaveilevani vuorotteluvapaalle jäämisestä. Tänä talvena ylirasitusoireiden kanssa tasapainoillessa olen havahtunut asiaan uudelleen.

Lomavarpaat - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Olen kuitenkin alkanut epäröidä. Mietin, uskallanko edes ottaa asian puheeksi esimieheni kanssa. Minkälaisen signaalin annan työnantajalleni, jos kerron haluavani siirtyä joksikin aikaa sivuun? Onko minulla enää paluuta vanhaan muutoin kuin paperilla? En kuitenkaan halua riskeerata työpaikkaani. Itse asiassa nykyinen työni on moneltakin kannalta katsoen sitä mitä haluan vastaisuudessakin tehdä.

Miksi sitten haluan vapaalle? Siksi, että elämä on alkanut tuntumaan oravanpyörältä, jossa kierrokset ovat kovemmat kuin missä jaksan juosta mukana. Haluaisin antaa enemmän aikaa itselleni ja perheelleni. Lapset kasvavat silmissä eikä kaikkien omienkaan haaveiden toteuttamista voi eläkepäivien varaan laskea. Nyt panostaessani leipätyöhöni kaikki muu tuntuu jäävän puolitiehen. Ja ne tekemättömät asiathan juuri stressaavat eniten.

Yksi asia puntarissa on luonnollisesti talous. Vaikka minulla täyttyykin 25 työvuoden edellytys korotettuun vuorottelukorvaukseen, on se silti ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa pienempi. Olen kuitenkin ollut aina tarkka raha-asioissa, ja tekemieni laskelmien avulla olen todentanut, että tiukalla taloudenpidolla tulisimme nytkin toimeen.

Tarvitsen siis enää rohkeutta nostaa kissa pöydälle työpaikalla. Jos en tee sitä nyt, kadunko sitä loppuelämäni? Vai pitääkö vieterin antaa vain kiristyä ja säästää tämä oljenkorsi vielä tiukempaa tilannetta varten?

Lue myös:
Onko downshifting vain hieno nimi laiskuudelle?
Psykofyysistä tasapainoilua