perjantai 19. syyskuuta 2014

Kohti hyvää kuntoa ja sen yli

Kuluneena kesänä olen pyöräillyt yhtä tiiviisti kuin aiempinakin vuosina, keskimäärin neljänä päivänä viikossa. Aikaisen kevään myötä pyöräilykausi oli alkanut tavallista aiemmin, ja lomakauden päättyessä pyörän mittariin olikin kertynyt jo n. 7000 km. Sadan kilometrin lenkki oli ns. peruskauraa.

Elokuun lopulla ajoin peräkkäisinä päivinä 300 km ja 150 km pyörälenkit ja tässä ylitin jonkin rajan. Vielä ajaessani en huomannut mitään epänormaalia, mutta toisen ajopäivän iltana iski huonovointisuus. Seuraavana yönä en saanut nukuttuakaan, kun sykkeet pysyivät korkealla. Haukoin vain henkeä, kun tuntui etten saa tarpeeksi happea.

Seuraavina päivinä arki sujui vaihtelevasti; välillä riipoi rinnasta ja tunsin hengästyväni aivan mitättömästä. Varsinaista liikuntaa en uskaltanut edes kuvitella. Kun tilanne ei viikon treenipaussilla muuttunut miksikään, kävin lääkärissä. Sydänfilmi ja verikokeet eivät osoittaneet mitään epänormaalia. Diagnoosi: ylirasitustila.

Aikaa kului ja olotila koheni lepäämällä. Lääkäri määräsi minut vielä kliiniseen rasituskokeeseen varmistaakseen, että sydän ja hengityselimistö toimivat kuten pitää. Kokeessa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa. Palautumisen tulkittiin olevan edelleen kesken.

Reilun kolmen viikon kuluttua sain lääkäriltä luvan liikkua reipasta kävelyä vastaavalla rasitustasolla. Kevyt rullailu pyörällä kohensikin mielialaa, mutta jälkeenpäin elimistö osoitti taas mieltään mm. kohonneella leposykkeellä. Viikon päästä tästä kevyt pyöräily jo onnistui ilman jälkiseuraamuksia, mutta seuraava sykettä nostattava lenkki palautti minut taas maan tasalle. Kun tähän asti olin tuntenut pystyväni voittamaan itseni yhä uudelleen, niin nyt elimistö ei enää kestänytkään edes kohtalaista fyysistä rasitusta.

Laskeskelin, että en ole pitänyt yli viikon treenipaussia kuuteen vuoteen. Tilanne alkoi rasittaa myös henkisesti. Vaaka lisäsi tuskaani ilmoittamalla että kiloja on kertynyt enemmän kuin koskaan. 

Tiedän, että ei kuukauden tauko sinänsä ole haitaksi, mutta tilanteen luoma epätietoisuus on raastavaa. Pitääkö minun odottaa vielä toinen kuukausi, kaksi kuukautta, vai kenties puoli vuotta? Miten uskallan enää koskaan treenata, jos pitää pelätä nurkan takana vaanivaa uupumusta?

5 kommenttia:

  1. Vaikka se treenaamatta oleminen tuntuukin ikävältä niin maltti on valttia.

    -Been there done that.

    VastaaPoista
  2. Minkä verran pyöräilystäsi on ollut sykettä reilusti kohottavaa ja mikä taas peruskestävyysalueella? Kestävyysurheilun harjoitteluoppaathan sanovat, että PK:ta pitäisi olla yli 70 % harjoittelusta.

    Minullakin on likimain sama määrä pyöräilykilometrejä kasassa tälle vuodelle, mutta ylikuntoa en ole koskaan kokenut -- lukenut vain.

    VastaaPoista
  3. Pääasiassa PK:lla ollaan menty. Kilometrejä on tosiaan kertynyt aikaisempinakin vuosina samaan tahtiin, mutta tämmöistä en ole ennen kokenut. Täytyy vielä pohtia mikä meni pieleen. Ehkä olen harjoitellut liian tasapaksusti ilman tempovaihteluita ja treenien rymitystä kslenterissa.

    VastaaPoista
  4. Seuraavaksi alettiin selvittää psyykkisen puolen vaikutusta:
    http://viestitin.blogspot.fi/2014/11/psykofyysista-tasapainoilua.html

    VastaaPoista