perjantai 21. helmikuuta 2014

Vielä niitä honkia humisee

Kun kuulin että naapurimetsään oli tulossa hakkuu, päätin harvennuttaa samalla omatkin tilkkuni. Isompia metsiähän minulla ei ole, mitä nyt kapeita kaistaleita talon ja peltojen ympärillä. Naapurin kaupan yhteydessä metsäyhtiö pystyi maksamaan minunkin erästäni käyvän hinnan. Ja polttopuuksi kelpaavaa tavaraa jää maahan silti ihan kotitarpeiksi.

Monitoimikoneen töitä katsellessa ajatuksiin palasi väistämättä isäni aikaiset metsätyöt ja menetelmät. Hän kun kävi talvet hevosen kanssa metsätöissä hankkimassa lisätienestiä. Nyt kun kone teki työn muutamassa tunnissa, olisi käsipelillä saanut samoissa hommissa huhkia pokasahan ja kirveen kanssa päiväkausia. Ajokonekin vie kerralla monen monta hevoskuormaa puita.

Muistan, että 1960 – luvun lopulla isääni haastateltiin aiheesta sanomalehdessäkin. Artikkelissa hän kehui, kuinka hevosella pääsee ajamaan puita pahemmista paikoista kuin metsätraktorilla – mikä saattoi hyvinkin pitää paikkaansa tuon ajan tekniikasta puhuttaessa.

Tiedän että isä oli ylpeä työstään, vaikka ei sitä itse esiin tuonutkaan. Huomasin kuitenkin, kuinka hän esimerkiksi arvosti kotiseutumitalia, jonka hän sai eläkepäivillään elämäntyöstään metsätyömiehenä. Vai pitäisikö sanoa metsien miehenä, isän lempiohjelman Metsäradion avaustervehdystä mukaillen.

Tehokkuus on aikamme hyve ja työhevosia pidetään enää pääosin harrastusmielessä. Toki löytyy vielä niitäkin, jotka tekevät metsätöitä hevosen kanssa ihan ansaintamielessä. Työmaita hevosmiehille löytyy lähinnä kulttuurikohteista ja suojelluilta alueilta, joihin metsäkoneilla ei ole asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti