perjantai 21. helmikuuta 2014

Vielä niitä honkia humisee

Kun kuulin että naapurimetsään oli tulossa hakkuu, päätin harvennuttaa samalla omatkin tilkkuni. Isompia metsiähän minulla ei ole, mitä nyt kapeita kaistaleita talon ja peltojen ympärillä. Naapurin kaupan yhteydessä metsäyhtiö pystyi maksamaan minunkin erästäni käyvän hinnan. Ja polttopuuksi kelpaavaa tavaraa jää maahan silti ihan kotitarpeiksi.

Monitoimikoneen töitä katsellessa ajatuksiin palasi väistämättä isäni aikaiset metsätyöt ja menetelmät. Hän kun kävi talvet hevosen kanssa metsätöissä hankkimassa lisätienestiä. Nyt kun kone teki työn muutamassa tunnissa, olisi käsipelillä saanut samoissa hommissa huhkia pokasahan ja kirveen kanssa päiväkausia. Ajokonekin vie kerralla monen monta hevoskuormaa puita.

Muistan, että 1960 – luvun lopulla isääni haastateltiin aiheesta sanomalehdessäkin. Artikkelissa hän kehui, kuinka hevosella pääsee ajamaan puita pahemmista paikoista kuin metsätraktorilla – mikä saattoi hyvinkin pitää paikkaansa tuon ajan tekniikasta puhuttaessa.

Tiedän että isä oli ylpeä työstään, vaikka ei sitä itse esiin tuonutkaan. Huomasin kuitenkin, kuinka hän esimerkiksi arvosti kotiseutumitalia, jonka hän sai eläkepäivillään elämäntyöstään metsätyömiehenä. Vai pitäisikö sanoa metsien miehenä, isän lempiohjelman Metsäradion avaustervehdystä mukaillen.

Tehokkuus on aikamme hyve ja työhevosia pidetään enää pääosin harrastusmielessä. Toki löytyy vielä niitäkin, jotka tekevät metsätöitä hevosen kanssa ihan ansaintamielessä. Työmaita hevosmiehille löytyy lähinnä kulttuurikohteista ja suojelluilta alueilta, joihin metsäkoneilla ei ole asiaa.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Hiihtokoulussa

Suomen Ladun järjestämä Muumihiihtokoulu on todettu meidän perheessä oivaksi opinahjoksi. Koulutettujen aikuisten ohjaamana ja ikätovereiden kanssa touhuten homma sujuu lapsilta ilman turhia kiukutteluja.

Muumihiihtokoulu ei ole mikään muotijuttu; sitä on järjestetty jo 50-luvulta lähtien. Osallistuminen ei edellytä Suomen Ladun jäsenyyttä, mutta latulaisen perheenjäsen saa osallistumismaksusta alennusta.

Perheemme esikoinen kävi aikanaan 5- ja 6-vuotiaana muumien hiihto-opissa. Viime viikonloppuna päättyi puolestaan nuorimmaisen lapsemme hiihtokoulu, joka sisälsi edellisvuosien tapaan neljä harjoituskertaa kahden viikonlopun aikana.

Muumiteemaisten leikkien varjolla opetellaan eri hiihtotavat, mäennousut, laskut ja käännökset. Kaatuminen ja ylös nousu opetellaan ensimmäisenä. Jokaisen hiihtokerran kruunaa lämmin mehu ja makkaranpaisto nuotiolla.

Viimeisellä harjoituskerralla hiihtämään on kutsuttu myös vanhemmat ja sisarukset, jotta koululainen voi näyttää kotijoukoilleen mitä kaikkea on oppinut. Paikalla on yleensä myös vieras Muumilaaksosta jakamassa osallistujille todistukset.

Muumihiihtokoulu on hyvä esimerkki liikunnan tuottamasta ilosta samalla, kun kynnystä liikunnan harrastamiseen saadaan madallettua. Valitettavasti maastohiihto on suunnistuksen tapaan joutunut koululiikunnan mustalle listalle, koska ne koetaan riksialttiiksi. Koululiikunnan uudessa opetussuunnitelmassa niitä ei enää mainita.

Lisätietoa Muumihiihtokoulusta: Suomen Latu

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pojasta blogi paranee

Kymmenvuotias poikani yllätti minut kertoessaan haluavansa alkaa kirjoittamaan omaa blogiaan. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että häntä vielä kiinnostaisi moinen. Ylipäätään muutamaa lausetta pidemmän tekstin tuottaminen ei ole vielä tuon ikäiselle kovin ominaista. Omalla esimerkilläni lienee ollut vaikutusta mielenkiinnon herämiseen.

Näppäimistö - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Keskustelin asiasta pojan kanssa. Kartoitin hänen tausta-ajatustaan ja kerroin mm. että blogin pitäminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Jalostimme ideaa keskustelemalla aiheesta lisää. Rajasimme aihepiiriä ja mietimme kenelle blogi olisi tarkoitettu. Tutustuimme myös eri työkaluihin joita hänen tulisi osata käyttää.

Yön yli nukuttuani muistiini palautui mitä itse tein tuossa iässä. Minä toimitin "lehteä". Itse asiassa julkaisuja taisi vuosien mittaan olla ainakin viiden eri aihepiirin tiimoilta. Aluksi tekstit tehtiin käsin, myöhemmin kirjoituskoneen ja kalkeeripaperin avulla. Levikki oli vain yksi tai kaksi "tilaajaa", mutta silti lehden toimittaminen oli varsin mukavaa ja opettavaista puuhaa.

Silloin tajusin, että lapseni kiinnostus blogin pitämiseen on vain moderni ilmentymä tuosta samasta tarpeesta. Miksi tukahduttaisin sen suhtautumalla asiaan aikuismaisen vakavasti? Antaa pojan kokeilla, kunhan hän vain ymmärtää nettimaailman lainalaisuudet niin hyvässä kuin pahassa. Olkoon siis minun roolini mahdollistaa tekniset ja turvalliset puitteet lapseni itseilmaisun kehittämiseen. On sitä nykynuorilla huonompiakin harrastuksia.