lauantai 9. marraskuuta 2013

Vastakkainasettelun aika on ohi, myös liikenteessä

Autoilijat ja pyöräilijät asetetaan usein mustavalkoisesti vastakkain. Itsekeskeiset autoilijat saastuttavat ja pyöräilijät koheltavat säännöistä välittämättä. Näinhän se yleistetysti menee. Provokaatioita tehdään puolin ja toisin nettikirjoituksissa ja lehtien palstoilla. Miksi ihmeessä? Liikenne on yhteispeliä ja pyöräilijät osa liikennettä.

Vuoden sisään olen ajanut pyörällä noin 8 800 km ja autolla 20 000 km. Olen siis tehnyt matkaa kummallakin ajokilla kolmisensataa tuntia. Molemmille kulkupelille on elämässäni paikkansa.

Auton ajovalot - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Kunnioitan ympäristöä, enkä myönnä ajavani autolla turhan päiten. Asuminen maalla vain edellyttää myös auton käyttöä, kun julkisia kulkuneuvoja ei meidän kylältä kulje. Polkupyörä puolestaan on minulle muutakin kuin liikkumisväline paikasta toiseen. Saatan ajaa pyörällä monta tuntia päätyäkseni takaisin samaan pisteeseen josta lähdin!

Tilanteiden kokeminen välillä toisen osapuolen roolissa avartaa kummasti näkökulmaa. Autolla ajaessani väitän huomioivani pyöräilijät ja muun kevyen liikenteen keskimääräistä paremmin. Mutta kun ratin takana iltahämärässä yrittää varoa mustissa pukeissa valotta ajavaa ninjapyöräilijää, ymmärtää että ei se autoilija välttämättä kiusallaan jätä jarrutusta tai väistöliikettä viime tippaan.

Näin pimeänä vuodenaikana pyöräillessäni pidän valot päällä sekä edessä että takana ja heijastinliivin yllä. Lisäksi ajovarusteissani ja pyörässäni on muitakin heijastimia. Olen huomannut, että autoilijoiden suhtautuminen on paljon suvaitsevampaa, kun hoidan oman osuuteni ja helpotan heidänkin rooliaan näkymällä liikenteessä.

Väittäisin, että sekä autoilijoihin että pyöräilijöihin pätee sama sääntö: mitä enemmän kilometrejä on alla, sitä avarakatseisemmin toisiin tienkäyttäjiin suhtautuu.

Alla konkreettinen esimerkki siitä, kuinka pyöräilijä näkyy tai on näkymättä auton valokeilassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti