sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tiedostamatonta leikkiä tulella

Hankin keskuspölynimuriin liitettävän tuhkanerottelijan, jotta tulisijojen tuhkan poisto kävisi kätevämmin. Aluksi tuntuikin siltä, että kotimaisen imurivalmistajan lisälaite olisi korkehkon hintansa väärti. Puhdasta tuli nopeasti ja vähällä vaivalla.

Karkeaan metallisuodattimeen perustuvia erottelijoita olisi saanut edullisemmin, mutta imurin valmistaja kieltää niiden käytön, koska suodattimen läpi kulkeutuisi hienojakoista tuhkaa imurin moottoriin. Valmistajan oman erottelijan kangassuodattimeen pysähtyvät pienemmätkin partikkelit.

Hiillos - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Eräänä viikonloppuna olin poistamassa erottelijan avulla tulisijoista tuhkaa, kun huomasin imurin letkun lämpenevän. Sammutin imurin ja havaitsin, että tuhkanerottelijaan oli kulkeutunut hiili, jonka kova ilmavirtaus oli saanut vielä hehkumaan. Tämä kekäle oli sulattanut suodattimen muovista tukirakennetta ja palokaasut lämmittivät imurin letkua.

Huokaisin helpotuksesta, kun kannoin käryävän erottelijan pihalle. Siinä vaurioita tutkiessani tajusin kuitenkin, että kangassuodattimeen oli palanut reikä. Sehän merkitsi sitä, että kekäle oli päässyt jatkamaan matkaansa!

Juoksin talon kellarikerrokseen, jossa imurin keskusyksikkö sijaitsee. Kellarissa oli jo sankka savu. Kiireen vilkkaa aukaisin imurin, tungin kytevän pölypussin metalliämpäriin ja kannoin senkin ulos talosta. Imuri itsessään ei ollut vielä liekeissä, mutta sen muovirunko vaurioitu kuumuudesta ja moottori tuhkapölystä.

Kauhistutti koko ajatus, että hehkuva hiili oli matkannut tulisijasta pölypussiin muoviputkistossa puisten seinä- ja lattiarekenteiden sisällä. Kuinka pitkälle tuli olisi päässytkään, ellen olisi hoksannut mennä tarkistamaan imuria?

Tapahtuman jälkeen lähestyin imurin ja erottelijan valmistajaa ja kyseenalaistin laitteen turvallisuuden. Mitä hyötyä on metallisesta tuhka-astiasta, jos sen yläosa on muovia ja kangasta? Valmistaja vetosi luonnollisesti kuluttajan vastuuseen siitä, että tulisijassa ei ole imuroitaessa kuumaa tuhkaa.

Kiistämättä virhe oli minun, kun aliarvioin tuhkassa olleiden hiilien vaarallisuuden. En ymmärtänyt, että imurin ilmavirta kykenisi vielä herättämään mustan hiilen hehkuun - tulta oli pesässä ollut edellisenä päivänä. Hirvittää vieläkin, kuinka olin polttaa taloni mokoman turhakkeen kanssa. Kuten arvata saattaa, tuhkat poistetaan meillä taas perinteisin menetelmin.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Erilainen eväsretki

Marraskuinen ilta oli poutainen ja tyyni, lämpötila nollan paikkeilla. Sain idean tuoda vaihtelua perheen arkirytmiin ja patistin lapset TV:n ja tietokoneen äärestä mukaan eväsretkelle pimenevään iltaan. Tai eipä siinä juuri patistamista tarvittu, taskulamppujen kanssa seikkailuhan on lapsista aina yhtä jännittävää.

Nuotio - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Retken päätarkoitus oli yksinkertaisesti nauttia eväät tutun metsäjärven nuotiopaikalla, mutta ympäröivä pimeys loi omanlaisensa tunnelman ja sai lasten mielikuvituksen laukkaamaan. Seisooko tuolla joku? Ihan kuin tuo möykky olisi liikahtanut! Valon vähentyessä ympäristöä myös kuunneltiin tavallista tarkemmin. Risahtiko metsässä jokin? Mikä tuolla lorisee?

Lapset tuntuivat viihtyvän. Jo polulla patikoidessa vertailtiin, kuinka hyvin heijastimet auttavat näkymään taskulampun valokeilassa. Eväiden syönnin lomassa kokeiltiin mm. kuinka tuli saa voimaa puhallettaessa ja kuinka puukepin hehkuvalla päällä saa piirrettyä pimeyteen valotaidetta.

Nuotiolla istuessamme kuu tuli sopivasti esiin pilvien takaa ja kun silmämme jo olivat tottuneet hämärään, tuttu rantamaisema avautui sananmukaisesti eri valossa. Elämys oli omiaan opettamaan lapsille, ettei pimeyttä tarvitse pelätä. Rannassa seisoivat samat puut ja kivet kuin päivänvalossakin.

Aiemmin pelottavalta näyttänyt tummanpuhuva hahmo osoittautui katajaksi ja se outo möykky olikin kivi, joka tuskin liikkui mihinkään muuten kuin mielikuvituksessa. Taskulampun valossa suoritettu maastotutkimus vahvisti, että kuulemamme lorina syntyi syyssateiden aikaansaamasta vesinorosta, joka juoksi rinnettä pitkin järveen. Mutta entäs sitten se risahdus? Sen alkuperään ei saatu varmuutta, mutta luultavasti jokin metsän eläin vain katsoi parhaaksi siirtyä sivummalle eläväisen retkueemme lähestyessä.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Vastakkainasettelun aika on ohi, myös liikenteessä

Autoilijat ja pyöräilijät asetetaan usein mustavalkoisesti vastakkain. Itsekeskeiset autoilijat saastuttavat ja pyöräilijät koheltavat säännöistä välittämättä. Näinhän se yleistetysti menee. Provokaatioita tehdään puolin ja toisin nettikirjoituksissa ja lehtien palstoilla. Miksi ihmeessä? Liikenne on yhteispeliä ja pyöräilijät osa liikennettä.

Vuoden sisään olen ajanut pyörällä noin 8 800 km ja autolla 20 000 km. Olen siis tehnyt matkaa kummallakin ajokilla kolmisensataa tuntia. Molemmille kulkupelille on elämässäni paikkansa.

Auton ajovalot - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Kunnioitan ympäristöä, enkä myönnä ajavani autolla turhan päiten. Asuminen maalla vain edellyttää myös auton käyttöä, kun julkisia kulkuneuvoja ei meidän kylältä kulje. Polkupyörä puolestaan on minulle muutakin kuin liikkumisväline paikasta toiseen. Saatan ajaa pyörällä monta tuntia päätyäkseni takaisin samaan pisteeseen josta lähdin!

Tilanteiden kokeminen välillä toisen osapuolen roolissa avartaa kummasti näkökulmaa. Autolla ajaessani väitän huomioivani pyöräilijät ja muun kevyen liikenteen keskimääräistä paremmin. Mutta kun ratin takana iltahämärässä yrittää varoa mustissa pukeissa valotta ajavaa ninjapyöräilijää, ymmärtää että ei se autoilija välttämättä kiusallaan jätä jarrutusta tai väistöliikettä viime tippaan.

Näin pimeänä vuodenaikana pyöräillessäni pidän valot päällä sekä edessä että takana ja heijastinliivin yllä. Lisäksi ajovarusteissani ja pyörässäni on muitakin heijastimia. Olen huomannut, että autoilijoiden suhtautuminen on paljon suvaitsevampaa, kun hoidan oman osuuteni ja helpotan heidänkin rooliaan näkymällä liikenteessä.

Väittäisin, että sekä autoilijoihin että pyöräilijöihin pätee sama sääntö: mitä enemmän kilometrejä on alla, sitä avarakatseisemmin toisiin tienkäyttäjiin suhtautuu.

Alla konkreettinen esimerkki siitä, kuinka pyöräilijä näkyy tai on näkymättä auton valokeilassa.


perjantai 1. marraskuuta 2013

Radiomuistoja

YLE on herätellyt radion kuuntelijoita kertomaan omista radiomuistoistaan Suomen yleisradiotoiminnan 90-vuotisen taipaleen kunniaksi.

Matkaradio - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Lapsuudenkodissani radiolla oli 60- ja 70 lukujen taitteessa merkittävä rooli, vaikka sitä ei ajallisesti paljoa kuunneltukaan. Esimerkiksi säätiedotus oli maanviljelijäperheelle varsin tärkeä ja sunnuntaiaamuisin kuunneltiin Maamiehen tietolaaria. Televisiota ei meillä tuohon aikaan ollut.

Säälle alttiimpia peltotöitä, kuten heinän kaato, ajoitettiin radion sääennusteiden mukaan. Eiväthän ne ennusteet siihenkään aikaan aina paikkaansa pitäneet, jolloin isä saattoi tokaista heinään tulleelle talkooväelle "ei ainakaan meidän radio tämmöistä ilmaa luvannut".

Muistan myös joskus saaneeni veljeni kanssa satikutia, kun talon ainoa radio olikin käännetty "rinnakkaiselle" eli sille toiselle radiokanavalle, kun isän piti kuunnella säätiedotusta. Liekö radiolla sitten kuunneltu Nuorten sävellahjaa.

Isäni hankki talvisin lisätienestiä käymällä hevosensa kanssa metsätöissä. Alle kouluikäisenä minulla oli oma keinuhevonen, jota iltasella hoidin isän oppien mukaan samalla kun hän lepäsi iltaruokailun jälkeen sängyllä ja kuunteli Metsäradiota. Sen ajan elämänmenoa kuvastaa se, että tuo on ainoa leikki jota muistan isäni kanssa leikkineeni.

Muistan meillä kuunnellun myös viihdeohjelmia, kuten Sävellahja ja Vanhaa tanssimusiikkia, mutta kyllä radio meillä oli silti enemmänkin tietolähde kuin viihdyke.