sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sakea sähkömarkkinasoppa

Sähkömarkkinalaki edellyttää energiayhtiöiltä sähkön siirtoliiketoiminnan eriyttämistä tuotannosta ja myynnistä. Isommilla toimijoilla tämä edellyttää erillistä yhtiötä, pienemmillä riittää kirjanpidollinen eriyttäminen.

Kuluttajan on ollut vaikea hahmottaa myynnin ja siirron eriyttämistä, vaikka se on edellytys sähkön myynnin kilpailutukselle ja siirtohinnoittelun sääntelylle. Alle 10% suomalaisista kilpailutti viime vuonna sähköntoimittajansa.

Kuva : Vattenfall / Ben Barden
Itse kilpailutin sähköni nyt viidettä kertaa ja päädyin Vattenfallin asiakkaaksi. Toimittajan vaihdos sujui sinänsä helposti Vattenfallin verkkopalvelussa. Yllätys oli, että vahvistusviestissä pyydettiin tarvittaessa ottamaan yhteyttä Elenian asiakaspalveluun. Siis mitä ihmettä? Eleniahan on yksi harvoista puhtaista siirtoyhtiöistä. Miten se liittyy sähkösopimukseeni Vattenfallin kanssa? En ole edes Elenian verkkoasiakas.

Kytköksen taustalla on luonnollisesti Elenian ja Vattenfallin yhteinen historia. Eleniahan syntyi Vattenfallin myytyä Suomen verkkoliiketoimintansa. On kuitenkin ristiriitaista edelleen roikuttaa Elenian nimeä mukana Vattenfallin asiakasviestinnässä, varsinkin kun yhtiöt yrittävät profiloitua eturintamaan sähkömarkkinan kehittämisessä.

Vattenfall voi toki ostaa asiakaspalvelunsa mistä haluaa, mutta nykytekniikalla ei olisi temppu eikä mitään brändätä asiakaspalvelu Vattenfallin omaksi, tuotti sen sitten Elenia tai mikä tahansa palveluntarjoaja.

Jos tällaiset kytkökset herättävät kysymyksiä valistuneellekin sähkönkäyttäjälle, miten tavallinen mökin mummo pysyy kärryillä keneltä hän on mitäkin palvelua ostamassa ja mistä hän kenellekin maksaa?

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kyseenalainen energiatodistus

Uusilta omakotitaloilta on vaadittu energiatodistus vuodesta 2008 lähtien. Jatkossa energiatodistus tarvitaan myös vanhan pientalon myynnin tai vuokrauksen yhteydessä.

Talouselämä- lehti konkretisoi artikkelissaan miten energiatodistus kohtelee sähkölämmittäjää kaltoin. Energiatodistukseen kirjattava laskennallinen kulutus on isompi kuin todellinen, koska sähkölämmitystä rankaistaan korkealla energiamuotokertoimella. Kyseisellä kertoimella pyritään kuvaamaan kunkin energiamuodon luonnonvarojen käyttöä ja näin arvottamaan omakotitalon lämmitysjärjestelmän ympäristöystävällisyyttä.

Ymmärrän, että energiatehokkuuteen vaikuttavat mm. kiinteistössä käytetyt eristepaksuudet, ikkunoiden tiiviys, ym. rakenteelliset ominaisuudet. Näiden yhteisvaikutus kuitenkin näkyy toteutuneissa energiankulutuslukemissa ja ilmastovaikutus on laskettavissa sen mukaan millä muotoa energia on tuotettu. Eikö se olisi ihan riittävä menettelytapa?

Esimerkiksi itse lämmitän taloni puulla ja puhtaalla vesivoimasähköllä. Tämä on vedenpitävä totuus, koska uusiutuvana energiana myytävä sähkön alkuperä on nykyään todennettava alkuperätakuilla. Taloni energiatodistus näyttäisi kuitenkin nykymetodein laskettuna paljon mustemmalta.

Toistaiseksi tämä epäkohta on konkretisoitunut vain taloa myytäessä. Ympäristöministeriö on kuitenkin teettänyt selvityksen kiinteistöveron porrastamisesta rakennusten energiatehokkuuden ja lämmitystavan perusteella.

Jos kiinteistövero kytketään energiatodistuksen antamaan laskennalliseen energiatehokkuuteen, mennään pahasti hakoteille. Kiinteistöveroni korotus ympäristöperustein ei millään muodoin vakuuta, jos lämmityksestä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä ei tosiasiassa ole lainkaan.

Onneksi omakotiliitto on ryhtynyt toimenpiteisiin tämän epäkohdan korjaamiseksi. Sen liikkeellepanema kansalaisaloite rakennusten energiatodistuslain muuttamiseksi keräsi yli 50 000 nimeä, eli aloite menee eduskunnan käsittelyyn. Toivo siis elää, että järki vielä pääsee voitolle.

Lisätietoa energiatodistuksesta Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pyöräilykauden kovin ponnistus

Viime vuonna kirjoitin Pirkan pyöräilystä, jossa ajoin ensimmäisen yli 200 km:n pyörälenkkini. Lukijat ehdottivat seuraavaksi haasteeksi Turussa ajettavaa Route 300-tapahtumaa, joka on siis hieman yli 300 km:n kuntoajo. Eihän hullua tarvitse paljoa yllyttää, varsinkaan jos ajatuksen siemen on jo valmiiksi kylvetty.

Tänä kesänä treenasinkin vielä viimevuotista enemmän, ja ajoin entistä pidempiä pyörälenkkejä. Kaikkiaan harjoituskilometrejä ennen kesän loppupuolella ajettavaa Route 300:a kertyi n. 5800 km. Yli sadan kilometrin lenkkejä löytyi treenipäiväkirjasta tuolloin 26 kpl, joista neljä yli 150 km ja kolme 200 km ylittävää lenkkiä.

Route 300 - kuva: Johanna Amnelin
Kuva: Johanna Amnelin
Tapahtumaviikonlopun lähestyessä alkoi käydä selväksi, että sää ei tule olemaan pyöräilylle suosiollinen. Minun piti psyykata itseäni ajamaan reitti läpi säässä kuin säässä.

Ajopäivänä sade alkoikin pian aamuseitsemältä tapahtuneen lähdön jälkeen. Varsinainen ajo sujui kurinalaisesti ja vetovuoro vaihtui tasaiseen tahtiin telaketjuperiaatteella. Tapahtuman järjestelyt olivat Myllyn Pyöräilyn perinteitä noudattaen ensiluokkaiset.

Vauhti valitsemassani ns. maisemaryhmässä tuntui alussa verkkaiselta, mutta päivän kääntyessä iltaan totesin olevani ihan oikean tasoisessa porukassa. Ajaminen kellon ympäri teki tehtävänsä, varsinkin kun siitä toistakymmentä tuntia ajettiin sateessa.

Maaliviivan ylittäessäni tunsin olevani voittaja - vaikkakin vain itseni. Tuntui siltä, että kun tuosta reissusta selvisi kunnialla, niin selviää mistä vain. Fillarifoorumilla etukäteen hehkutetut Aurajoen rannassa hurraavat väkijoukot jäivät kyllä näkemättä; Turun keskusta oli nimittäin tuona sateisena iltana hiljainen kuin huopatossutehdas. Myös päivän koettelemusten kertaus ajokavereiden kanssa jokilaivalla huurteisen juoman ääressä jäi ainakin itseltäni väliin.

Sekä Pirkan 217 km lenkki että Route 300 kuuluvat Skandinavialoppet- tapahtumasarjaan, johon kuuluu näiden lisäksi kaksi pitkän matkan pyöräilyä sekä Ruotsista, Tanskasta että Norjasta. Jos osallistuisin parin vuoden sisään vielä johonkin noista ulkomaisista tapahtumista, olisin oikeutettu Skandinavialoppet kunniakirjaan. Olisiko se sitten se seuraava tavoite?