sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kotiovelta kelkkasafarille

Talven riemuihini on pikkupojasta asti kuulunut potkukelkkailu. Täällä syrjäkulmilla teitä ei hiekoiteta kuin poikkeuksellisilla jääkaljamilla, joten suurin osan talvesta on kelkkailukeliä.

Paras kelkkailuväylä on kovaksi tamppaantunut luminen maantie, jossa vantikset luistavat ja kengässäkin riittää pitoa. Varsinaisella jäätikkökelillä kelkka on epävakaampi ja jalkineetkin kaipaavat vauhtia potkiessa liukuesteitä. Järven tai merenjäälle tehdyt jäätiet ovat toki myös mainioita kulkuväyliä, mutta hyötyliikuntaa ajatellen niiden harvojen onnellisten herkkua jotka sattuvat asumaan rannassa. Sitä paitsi ne alamäethän ovat juuri kelkkailun suola!

Potkukelkkailijat - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fiPotkukelkalla matka taittuu kävelyyn nähden joutuisasti ja muutaman kilometrin asiointireissut sujuvat kelkan kanssa reippailemalla mukavasti. Onpa kelkassa jonkin verran kuljetuskapasiteettiakin.

Kuten muidenkin tienkäyttäjien, potkukelkkailijankin pitää olla maantiellä tarkkana. Talvisessa maisemassa auto voi yllättää varomattoman kulkijan lumen toimiessa äänenvaimentimena. Tässä mielessä väittäisin pimeällä kelkkailua päiväsaikaa turvallisemmaksi, koska lähestyvän auton havaitsee tuolloin helpommin.

Vuorokaudenajasta riippumatta heijastinliivit ovat kelkkaillessa ehdottoman hyvä turvavaruste. Ja jos on vaara joutua hämärän yllättämäksi, myös otsalamppu on syytä olla mukana. Itse asiassa lampun valossa kelkka tuntuu kulkevan entistä kovempaa.

Olen halunnut antaa positiivisia kelkkailukokemuksia lapsillenikin, vaikkakaan keskenään heitä en vielä uskalla maantielle päästää. Jännimmät kelkkareissut on lasten kanssa tehty kevättalvisessa kuutamossa pöllöjen huhuillessa metsän siimeksestä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti