lauantai 7. joulukuuta 2013

220 Energia ei vakuuta

Sähköntoimittajia kilpailuttaessani törmäsin 220 Energia Oy:hyn, joka komeilee jatkuvasti Energiamarkkinaviraston sahkonhinta.fi hintavertailun kärkikastissa. Pikainen nettiselailu paljastaa, että 220 Energian asiakkailla on ongelmia yhtiön asiakaspalvelun ja laskutuksen kanssa. Maksettuja laskuja menee perintään, laskutus alkaa ennen sopimuksen solmimista ja asiakaspalvelukaan ei vastaa puhelimeen eikä sähköposteihin. Kuulostaako tutulta?

Talouselämä- lehti varoitteli 220 Energiasta jo sen alkutaipaleella vuosi takaperin, koska yhtiössä on taustavaikuttajina samoja henkilöitä kuin aikanaan kyseenalaista mainetta niittäneissä Suomen Energiayhtiö SEY:ssä ja Market Energiassa.

Kukin em. yhtiöistä on vuorollaan luistanut velvoitteistaan niin kuluttajien kuin toimialankin suuntaan. Sekä SEY että Market Energia joutuivat aikanaan Kuluttajaviraston hampaisiin ja uusimman tulokkaan 220 Energian toiminnastakin on jo tehty tutkintapyyntöjä Energiamarkkinavirastolle.

Samat jäljet johtavat yritys- ja yhteisörekisteri YTJ:ssä myös sellaisiin yrityksiin kuin Suomen päästönollaus ja Suomen Energiatarkistus Oy, jotka ilmeisesti ovat vasta pöytälaatikkoasteella.

Tutustuminen 220 Energian nettisivustoon ei sekään lisää luottamusta. Sivuston parasta antia on "asiantuntijaneuvo": omakotitalon sähkönkulutus on 10 000 ja 35 000 kWh:n välillä.

Päätin ostaa itselleni mielenrauhan valitsemalla toisen sähköntoimittajan ja maksamalla sähköstäni vuodessa kympin verran enemmän.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tiedostamatonta leikkiä tulella

Hankin keskuspölynimuriin liitettävän tuhkanerottelijan, jotta tulisijojen tuhkan poisto kävisi kätevämmin. Aluksi tuntuikin siltä, että kotimaisen imurivalmistajan lisälaite olisi korkehkon hintansa väärti. Puhdasta tuli nopeasti ja vähällä vaivalla.

Karkeaan metallisuodattimeen perustuvia erottelijoita olisi saanut edullisemmin, mutta imurin valmistaja kieltää niiden käytön, koska suodattimen läpi kulkeutuisi hienojakoista tuhkaa imurin moottoriin. Valmistajan oman erottelijan kangassuodattimeen pysähtyvät pienemmätkin partikkelit.

Hiillos - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Eräänä viikonloppuna olin poistamassa erottelijan avulla tulisijoista tuhkaa, kun huomasin imurin letkun lämpenevän. Sammutin imurin ja havaitsin, että tuhkanerottelijaan oli kulkeutunut hiili, jonka kova ilmavirtaus oli saanut vielä hehkumaan. Tämä kekäle oli sulattanut suodattimen muovista tukirakennetta ja palokaasut lämmittivät imurin letkua.

Huokaisin helpotuksesta, kun kannoin käryävän erottelijan pihalle. Siinä vaurioita tutkiessani tajusin kuitenkin, että kangassuodattimeen oli palanut reikä. Sehän merkitsi sitä, että kekäle oli päässyt jatkamaan matkaansa!

Juoksin talon kellarikerrokseen, jossa imurin keskusyksikkö sijaitsee. Kellarissa oli jo sankka savu. Kiireen vilkkaa aukaisin imurin, tungin kytevän pölypussin metalliämpäriin ja kannoin senkin ulos talosta. Imuri itsessään ei ollut vielä liekeissä, mutta sen muovirunko vaurioitu kuumuudesta ja moottori tuhkapölystä.

Kauhistutti koko ajatus, että hehkuva hiili oli matkannut tulisijasta pölypussiin muoviputkistossa puisten seinä- ja lattiarekenteiden sisällä. Kuinka pitkälle tuli olisi päässytkään, ellen olisi hoksannut mennä tarkistamaan imuria?

Tapahtuman jälkeen lähestyin imurin ja erottelijan valmistajaa ja kyseenalaistin laitteen turvallisuuden. Mitä hyötyä on metallisesta tuhka-astiasta, jos sen yläosa on muovia ja kangasta? Valmistaja vetosi luonnollisesti kuluttajan vastuuseen siitä, että tulisijassa ei ole imuroitaessa kuumaa tuhkaa.

Kiistämättä virhe oli minun, kun aliarvioin tuhkassa olleiden hiilien vaarallisuuden. En ymmärtänyt, että imurin ilmavirta kykenisi vielä herättämään mustan hiilen hehkuun - tulta oli pesässä ollut edellisenä päivänä. Hirvittää vieläkin, kuinka olin polttaa taloni mokoman turhakkeen kanssa. Kuten arvata saattaa, tuhkat poistetaan meillä taas perinteisin menetelmin.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Erilainen eväsretki

Marraskuinen ilta oli poutainen ja tyyni, lämpötila nollan paikkeilla. Sain idean tuoda vaihtelua perheen arkirytmiin ja patistin lapset TV:n ja tietokoneen äärestä mukaan eväsretkelle pimenevään iltaan. Tai eipä siinä juuri patistamista tarvittu, taskulamppujen kanssa seikkailuhan on lapsista aina yhtä jännittävää.

Nuotio - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Retken päätarkoitus oli yksinkertaisesti nauttia eväät tutun metsäjärven nuotiopaikalla, mutta ympäröivä pimeys loi omanlaisensa tunnelman ja sai lasten mielikuvituksen laukkaamaan. Seisooko tuolla joku? Ihan kuin tuo möykky olisi liikahtanut! Valon vähentyessä ympäristöä myös kuunneltiin tavallista tarkemmin. Risahtiko metsässä jokin? Mikä tuolla lorisee?

Lapset tuntuivat viihtyvän. Jo polulla patikoidessa vertailtiin, kuinka hyvin heijastimet auttavat näkymään taskulampun valokeilassa. Eväiden syönnin lomassa kokeiltiin mm. kuinka tuli saa voimaa puhallettaessa ja kuinka puukepin hehkuvalla päällä saa piirrettyä pimeyteen valotaidetta.

Nuotiolla istuessamme kuu tuli sopivasti esiin pilvien takaa ja kun silmämme jo olivat tottuneet hämärään, tuttu rantamaisema avautui sananmukaisesti eri valossa. Elämys oli omiaan opettamaan lapsille, ettei pimeyttä tarvitse pelätä. Rannassa seisoivat samat puut ja kivet kuin päivänvalossakin.

Aiemmin pelottavalta näyttänyt tummanpuhuva hahmo osoittautui katajaksi ja se outo möykky olikin kivi, joka tuskin liikkui mihinkään muuten kuin mielikuvituksessa. Taskulampun valossa suoritettu maastotutkimus vahvisti, että kuulemamme lorina syntyi syyssateiden aikaansaamasta vesinorosta, joka juoksi rinnettä pitkin järveen. Mutta entäs sitten se risahdus? Sen alkuperään ei saatu varmuutta, mutta luultavasti jokin metsän eläin vain katsoi parhaaksi siirtyä sivummalle eläväisen retkueemme lähestyessä.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Vastakkainasettelun aika on ohi, myös liikenteessä

Autoilijat ja pyöräilijät asetetaan usein mustavalkoisesti vastakkain. Itsekeskeiset autoilijat saastuttavat ja pyöräilijät koheltavat säännöistä välittämättä. Näinhän se yleistetysti menee. Provokaatioita tehdään puolin ja toisin nettikirjoituksissa ja lehtien palstoilla. Miksi ihmeessä? Liikenne on yhteispeliä ja pyöräilijät osa liikennettä.

Vuoden sisään olen ajanut pyörällä noin 8 800 km ja autolla 20 000 km. Olen siis tehnyt matkaa kummallakin ajokilla kolmisensataa tuntia. Molemmille kulkupelille on elämässäni paikkansa.

Auton ajovalot - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Kunnioitan ympäristöä, enkä myönnä ajavani autolla turhan päiten. Asuminen maalla vain edellyttää myös auton käyttöä, kun julkisia kulkuneuvoja ei meidän kylältä kulje. Polkupyörä puolestaan on minulle muutakin kuin liikkumisväline paikasta toiseen. Saatan ajaa pyörällä monta tuntia päätyäkseni takaisin samaan pisteeseen josta lähdin!

Tilanteiden kokeminen välillä toisen osapuolen roolissa avartaa kummasti näkökulmaa. Autolla ajaessani väitän huomioivani pyöräilijät ja muun kevyen liikenteen keskimääräistä paremmin. Mutta kun ratin takana iltahämärässä yrittää varoa mustissa pukeissa valotta ajavaa ninjapyöräilijää, ymmärtää että ei se autoilija välttämättä kiusallaan jätä jarrutusta tai väistöliikettä viime tippaan.

Näin pimeänä vuodenaikana pyöräillessäni pidän valot päällä sekä edessä että takana ja heijastinliivin yllä. Lisäksi ajovarusteissani ja pyörässäni on muitakin heijastimia. Olen huomannut, että autoilijoiden suhtautuminen on paljon suvaitsevampaa, kun hoidan oman osuuteni ja helpotan heidänkin rooliaan näkymällä liikenteessä.

Väittäisin, että sekä autoilijoihin että pyöräilijöihin pätee sama sääntö: mitä enemmän kilometrejä on alla, sitä avarakatseisemmin toisiin tienkäyttäjiin suhtautuu.

Alla konkreettinen esimerkki siitä, kuinka pyöräilijä näkyy tai on näkymättä auton valokeilassa.


perjantai 1. marraskuuta 2013

Radiomuistoja

YLE on herätellyt radion kuuntelijoita kertomaan omista radiomuistoistaan Suomen yleisradiotoiminnan 90-vuotisen taipaleen kunniaksi.

Matkaradio - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Lapsuudenkodissani radiolla oli 60- ja 70 lukujen taitteessa merkittävä rooli, vaikka sitä ei ajallisesti paljoa kuunneltukaan. Esimerkiksi säätiedotus oli maanviljelijäperheelle varsin tärkeä ja sunnuntaiaamuisin kuunneltiin Maamiehen tietolaaria. Televisiota ei meillä tuohon aikaan ollut.

Säälle alttiimpia peltotöitä, kuten heinän kaato, ajoitettiin radion sääennusteiden mukaan. Eiväthän ne ennusteet siihenkään aikaan aina paikkaansa pitäneet, jolloin isä saattoi tokaista heinään tulleelle talkooväelle "ei ainakaan meidän radio tämmöistä ilmaa luvannut".

Muistan myös joskus saaneeni veljeni kanssa satikutia, kun talon ainoa radio olikin käännetty "rinnakkaiselle" eli sille toiselle radiokanavalle, kun isän piti kuunnella säätiedotusta. Liekö radiolla sitten kuunneltu Nuorten sävellahjaa.

Isäni hankki talvisin lisätienestiä käymällä hevosensa kanssa metsätöissä. Alle kouluikäisenä minulla oli oma keinuhevonen, jota iltasella hoidin isän oppien mukaan samalla kun hän lepäsi iltaruokailun jälkeen sängyllä ja kuunteli Metsäradiota. Sen ajan elämänmenoa kuvastaa se, että tuo on ainoa leikki jota muistan isäni kanssa leikkineeni.

Muistan meillä kuunnellun myös viihdeohjelmia, kuten Sävellahja ja Vanhaa tanssimusiikkia, mutta kyllä radio meillä oli silti enemmänkin tietolähde kuin viihdyke.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sakea sähkömarkkinasoppa

Sähkömarkkinalaki edellyttää energiayhtiöiltä sähkön siirtoliiketoiminnan eriyttämistä tuotannosta ja myynnistä. Isommilla toimijoilla tämä edellyttää erillistä yhtiötä, pienemmillä riittää kirjanpidollinen eriyttäminen.

Kuluttajan on ollut vaikea hahmottaa myynnin ja siirron eriyttämistä, vaikka se on edellytys sähkön myynnin kilpailutukselle ja siirtohinnoittelun sääntelylle. Alle 10% suomalaisista kilpailutti viime vuonna sähköntoimittajansa.

Kuva : Vattenfall / Ben Barden
Itse kilpailutin sähköni nyt viidettä kertaa ja päädyin Vattenfallin asiakkaaksi. Toimittajan vaihdos sujui sinänsä helposti Vattenfallin verkkopalvelussa. Yllätys oli, että vahvistusviestissä pyydettiin tarvittaessa ottamaan yhteyttä Elenian asiakaspalveluun. Siis mitä ihmettä? Eleniahan on yksi harvoista puhtaista siirtoyhtiöistä. Miten se liittyy sähkösopimukseeni Vattenfallin kanssa? En ole edes Elenian verkkoasiakas.

Kytköksen taustalla on luonnollisesti Elenian ja Vattenfallin yhteinen historia. Eleniahan syntyi Vattenfallin myytyä Suomen verkkoliiketoimintansa. On kuitenkin ristiriitaista edelleen roikuttaa Elenian nimeä mukana Vattenfallin asiakasviestinnässä, varsinkin kun yhtiöt yrittävät profiloitua eturintamaan sähkömarkkinan kehittämisessä.

Vattenfall voi toki ostaa asiakaspalvelunsa mistä haluaa, mutta nykytekniikalla ei olisi temppu eikä mitään brändätä asiakaspalvelu Vattenfallin omaksi, tuotti sen sitten Elenia tai mikä tahansa palveluntarjoaja.

Jos tällaiset kytkökset herättävät kysymyksiä valistuneellekin sähkönkäyttäjälle, miten tavallinen mökin mummo pysyy kärryillä keneltä hän on mitäkin palvelua ostamassa ja mistä hän kenellekin maksaa?

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kyseenalainen energiatodistus

Uusilta omakotitaloilta on vaadittu energiatodistus vuodesta 2008 lähtien. Jatkossa energiatodistus tarvitaan myös vanhan pientalon myynnin tai vuokrauksen yhteydessä.

Talouselämä- lehti konkretisoi artikkelissaan miten energiatodistus kohtelee sähkölämmittäjää kaltoin. Energiatodistukseen kirjattava laskennallinen kulutus on isompi kuin todellinen, koska sähkölämmitystä rankaistaan korkealla energiamuotokertoimella. Kyseisellä kertoimella pyritään kuvaamaan kunkin energiamuodon luonnonvarojen käyttöä ja näin arvottamaan omakotitalon lämmitysjärjestelmän ympäristöystävällisyyttä.

Ymmärrän, että energiatehokkuuteen vaikuttavat mm. kiinteistössä käytetyt eristepaksuudet, ikkunoiden tiiviys, ym. rakenteelliset ominaisuudet. Näiden yhteisvaikutus kuitenkin näkyy toteutuneissa energiankulutuslukemissa ja ilmastovaikutus on laskettavissa sen mukaan millä muotoa energia on tuotettu. Eikö se olisi ihan riittävä menettelytapa?

Esimerkiksi itse lämmitän taloni puulla ja puhtaalla vesivoimasähköllä. Tämä on vedenpitävä totuus, koska uusiutuvana energiana myytävä sähkön alkuperä on nykyään todennettava alkuperätakuilla. Taloni energiatodistus näyttäisi kuitenkin nykymetodein laskettuna paljon mustemmalta.

Toistaiseksi tämä epäkohta on konkretisoitunut vain taloa myytäessä. Ympäristöministeriö on kuitenkin teettänyt selvityksen kiinteistöveron porrastamisesta rakennusten energiatehokkuuden ja lämmitystavan perusteella.

Jos kiinteistövero kytketään energiatodistuksen antamaan laskennalliseen energiatehokkuuteen, mennään pahasti hakoteille. Kiinteistöveroni korotus ympäristöperustein ei millään muodoin vakuuta, jos lämmityksestä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä ei tosiasiassa ole lainkaan.

Onneksi omakotiliitto on ryhtynyt toimenpiteisiin tämän epäkohdan korjaamiseksi. Sen liikkeellepanema kansalaisaloite rakennusten energiatodistuslain muuttamiseksi keräsi yli 50 000 nimeä, eli aloite menee eduskunnan käsittelyyn. Toivo siis elää, että järki vielä pääsee voitolle.

Lisätietoa energiatodistuksesta Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pyöräilykauden kovin ponnistus

Viime vuonna kirjoitin Pirkan pyöräilystä, jossa ajoin ensimmäisen yli 200 km:n pyörälenkkini. Lukijat ehdottivat seuraavaksi haasteeksi Turussa ajettavaa Route 300-tapahtumaa, joka on siis hieman yli 300 km:n kuntoajo. Eihän hullua tarvitse paljoa yllyttää, varsinkaan jos ajatuksen siemen on jo valmiiksi kylvetty.

Tänä kesänä treenasinkin vielä viimevuotista enemmän, ja ajoin entistä pidempiä pyörälenkkejä. Kaikkiaan harjoituskilometrejä ennen kesän loppupuolella ajettavaa Route 300:a kertyi n. 5800 km. Yli sadan kilometrin lenkkejä löytyi treenipäiväkirjasta tuolloin 26 kpl, joista neljä yli 150 km ja kolme 200 km ylittävää lenkkiä.

Route 300 - kuva: Johanna Amnelin
Kuva: Johanna Amnelin
Tapahtumaviikonlopun lähestyessä alkoi käydä selväksi, että sää ei tule olemaan pyöräilylle suosiollinen. Minun piti psyykata itseäni ajamaan reitti läpi säässä kuin säässä.

Ajopäivänä sade alkoikin pian aamuseitsemältä tapahtuneen lähdön jälkeen. Varsinainen ajo sujui kurinalaisesti ja vetovuoro vaihtui tasaiseen tahtiin telaketjuperiaatteella. Tapahtuman järjestelyt olivat Myllyn Pyöräilyn perinteitä noudattaen ensiluokkaiset.

Vauhti valitsemassani ns. maisemaryhmässä tuntui alussa verkkaiselta, mutta päivän kääntyessä iltaan totesin olevani ihan oikean tasoisessa porukassa. Ajaminen kellon ympäri teki tehtävänsä, varsinkin kun siitä toistakymmentä tuntia ajettiin sateessa.

Maaliviivan ylittäessäni tunsin olevani voittaja - vaikkakin vain itseni. Tuntui siltä, että kun tuosta reissusta selvisi kunnialla, niin selviää mistä vain. Fillarifoorumilla etukäteen hehkutetut Aurajoen rannassa hurraavat väkijoukot jäivät kyllä näkemättä; Turun keskusta oli nimittäin tuona sateisena iltana hiljainen kuin huopatossutehdas. Myös päivän koettelemusten kertaus ajokavereiden kanssa jokilaivalla huurteisen juoman ääressä jäi ainakin itseltäni väliin.

Sekä Pirkan 217 km lenkki että Route 300 kuuluvat Skandinavialoppet- tapahtumasarjaan, johon kuuluu näiden lisäksi kaksi pitkän matkan pyöräilyä sekä Ruotsista, Tanskasta että Norjasta. Jos osallistuisin parin vuoden sisään vielä johonkin noista ulkomaisista tapahtumista, olisin oikeutettu Skandinavialoppet kunniakirjaan. Olisiko se sitten se seuraava tavoite?

perjantai 27. syyskuuta 2013

Uudisraivaajahengessä

Kerroin aiemmin pohtivani, miten saisin kotitaloni pienet peltotilkut pysymään viljeltyinä. Uusi vuokralainen piti löytää jo tulevalle satokaudelle. Välivuosia ei saisi tulla, koska muutoin pellot saattaisivat pudota lopullisesti pois EU:n maataloustukien piiristä. Tukikelpoisuus tuntui puolestaan olevan edellytys vuokralaisen saamiselle. Peltojen kunnostamiseen oli satsattava.

Aloin valmistella kunnostusprojektia perkaamalla peltojen reunoilla ja karikoissa rehottavan puuston. Tämän jälkeen tilasin paikalle urakoitsijan, joka sai kaivinkoneellaan poistettua suurimman osan pelloilla olleista kivistä muutamassa päivässä. Näkyvimmillä paikoilla kivet haudattiin syvälle pellon alle, syrjemmässä ne vain siirrettiin peltoja reunustavaan metsään.

Isommille kiville joita ei kaivinkone saanut nostettua, kutsuttiin myöhemmin laturi ja kivet eliminoitiin  räjäyttämällä pala palalta. Kaivinkoneurakoitsija totesi urakan näyttäneen aluksi pahemmalta kuin se lopulta olikaan, koska pelloilla oli paljon pieniäkin kiviä ja karikoita joita ei oltu nykymenetelmin edes yritetty poistaa.

Seuraavaksi piti parantaa peltojen kuivatusta. Piiriojat saatiin kaivettua vanhoille paikoilleen, kun olin poistanut niiden paikalla kasvaneen puuston. Suurin osa pellosta on isoon valtaojaan viettävää rinnettä, jota muotoiltiin ojien kaivuusta saatavalla mullalla niin että pintavesi ajautuu helpommin pois pellolta. Notkelmiin kaivettiin salaojat. Yksi isompi avo-oja kaivettiin auki ja korvattiin osin pitkällä rumpuputkella viljelyn helpottamiseksi.

Vielä viime syksynä hankalalta näyttänyt tilanne uuden vuokralaisen hankkimiseksi alkoi samalla seljetä kuin itsestään, kun peltoja alettiin kunnostaa. Kiinnostuneita viljelijöitä ilmaantui lopulta useampikin, ja nyt uusi viljelijä on jo korjannut pelloilta ensimmäisen satonsa.

Kunnostamiseen upposivat usean vuoden vuokratulot, mutta sain sillä ostettua paitsi valoisampaa tulevaisuutta pelloilleni, myös mielenrauhaa itselleni. Nyt pellot alun perin raivanneet esi-isät voivat katsella rauhallisin mielin pilven reunalla kuinka heidän työnsä hedelmiä korjataan edelleen.

Lue myös:
Peltotilkkujen tulevaisuus puntarissa
Peltojen kunnianpalautus

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Maaliskuu maksaa helmikuun helpot päivät

Olen huomannut monen tuskailevan talvisena pysyvien säiden kanssa. Uutisotsikoissa kauhistellaan arktisia ilmamassoja ja kovia yöpakkasia. Miksi ihmeessä? Maaliskuuhan on talvikuukausi.

Nautitaan siitä mitä meillä on tässä ja nyt. Ei se kesä kuitenkaan velä tulisi vaikka ilmavirtaukset kääntyisivätkin etelän puolelle.  Minä en ainakaan vielä kurakelejä kaipaa.

Olen aina nauttinut maaliskuusta. Talven selkä on takana ja päiväkin pidentynyt jo tuntikaupalla. Voisi melkein sanoa kesän olevan parhaimmillaan - kokonaan edessä.

Hohtavat hanget kutsuvat monia meistä hiihtämään ja retkiluistelumahdollisuuksiakin on nykyään paljon. Itselleni myös nastarenkailla varustettu polkupyörä tarjoaa elämyksellistä kyytiä jäisillä maanteillä. Silloin tällöin patikoimme koko perheen voimin nauttimaan eväitä luonnon helmassa.

Vaikka ei kevättalvisesta ulkoilusta nauttimiseen sen kummempia välineitä tarvita, kalliista elämysmatkoista puhumattaaan. Luontoäiti tarjoaa tarpeeksi hulppeat puitteet.




tiistai 12. maaliskuuta 2013

Varas iskee varoittamatta

Taloomme murtauduttiin sen peruskorjauksen aikana. Sisäänkäyntien väliaikaiset ovet oli lukittu riippulukoin, mutta varas pääsi sisälle parvekkeen kautta, kun tikkaatkin olivat työmaalla sopivasti tarjolla.

Murtovaras - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fiAsunnossa ei ollut tuolloin muuta irtainta kuin työkaluja ja asennusta odottavia kodinkoneita. Työkalut hävisivät varkaiden matkaan, mutta kodinkoneiden rahtaus parvekkeen kautta oli jäänyt puolitiehen. Myös lukittuun piharakennukseen oli yritetty päästä sisälle, mutta tuloksetta.

Tekijät eivät onneksi tehneet ilkivaltaa, kuhan veivät kaiken rahan arvoisen minkä mukaansa saivat. Rikospoliisi tutki tapausta, mutta syyllisiä ei koskaan tavoitettu eikä saalista löydetty. Tapauksesta jäi pitkäksi aikaa päällimmäisenä ahdistava tunne siitä, että joku oli luvatta hiippaillut kodissamme. Yksityisyyttäme oli loukattu.

Siihen asti en ollut tullut edes ajatelleeksi rikosilmoitinjärjestelmän hankkimista. Nuoruudessani kun täällä syrjäkylillä pidettiin ovia lukossa hädin tuskin edes öisin. Välittömästi tapauksen jälkeen taloomme asennettiin järjestelmä, joka valvoo sisäänkäyntien lisäksi myös sisätiloja liiketunnistimien avulla. Palovaroittimet kytkettiin samaan sähkösyötöltään varmistettuun järjestelmään ja etähälytykset ohjelmoitiin myös sähkökatkosten varalle.

Nyt kun tapauksesta on kulunut jo useampi vuosi, olen huomannut aika ajoin lipsuvani hälyttimien aktivoinnissa ja ovien lukituksessa. Kylällämme hiljattain tapahtunut murto kuitenkin muistutti taas siitä, että varas iskee juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Valppaana pitää siis pysyä.



keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kielestä kilpailukykymme katalysaattori?

Kirjanoppineet kertovat kielen kytkeytyvän kansakunnan koko kehityskaareen. Kansojen keskinäisistä kahakoista kertovissa kirjoituksissakin kieltä kuvataan kriisissä koheesion kaltaiseksi kokoajaksi. Kasakkojen kaudella käytimme kapinamielellä kopeekkaa kuten kronologisesti kauempana kuningaskunnan kruunua. Kas kieli kuitenkin kukoisti kursiivisesti kansan karsastaessa kyrillisiä kirjaimia.

Kirjahylly - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Käyttämämme kieli kuulostaisi kuitenkin kustavilaisen kauden kulkijan korvissa kovin kummalliselta, koska kieli kehittyy. Kenties kirjakieli koetaan kankeaksi, koska kotona kuten kaverienkin kesken käytämme koruttomampaa kansankieltä.

Kielitoimistossa kootaan kielikukkasten keralla kaukaakin kulkeutuneita käännössanoja, kielikuvia, kaiketi kiertoilmaisujakin. Kuka kehtaisikaan kutsua kieltämme köyhäksi?

Kansainvälisinkin kriteerein kuvattuna kansamme keskuudessa kukoistaa korkea kirjoitustaito. Kehityksestä kannattaa kiittää korkeatasoista koululaitostamme. Koulussa kommunikoinnin keinoja kehitetään, korrektia kielioppia korostetaan kiteyttäen kullekin keskeiset knopit kovakantisista kirjoista. Koulutukseen katsomatta käytämme kieltä kommunikointiin kehdosta kalmistoon.

Kielenkäyttöäkin koskevat kohteliaisuussäännöt. Kännykkään kailottamista kaikkien kuullen kannattaa karttaa, kirkossa kaverille kuiskutellaan korvaan. Kiistely kannattaa korvata keskustelulla, kiroamistakin karttaa ken kykenee. Kuppilassa kolpakon kumoaminen kirvoittaa kielenkantoja koviinkin kannanottoihin kunnes kineettinen kollisio kuulijan käden kanssa kaataa kukkoilijan kanveesiin. Kaskua kertoessakin kannattaa kartoittaa kuulijakuntansa. Kuvitellaanpa kadunmies kehumassa kurinpitorangaistusta kirjoittavalle konstaapelille konekirjoitustaitoaan – kenties komiikka kääntyykin kuulijan korvassa kuittailuksi? Kuvatunlainen kommentointi käy kaiken kukkuraksi kalliiksi.

Kertauksena kuvaisin kulttuurimme kehityksen kulminoituvan käyttämäämme kieleen. Kursorinen kirjallisuusharrastukseen kannustaminen koetaan kuitenkin katoavaksi kansanperinteeksi. Kauniilla kotimaisella kielellämme kirjoittamisesta kannattaisikin kehittää kansainvälinen kuninkuuslaji. Kulisseissamme kun kytee kiistaton kompetenssi - kotikenttäetu.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kotiovelta kelkkasafarille

Talven riemuihini on pikkupojasta asti kuulunut potkukelkkailu. Täällä syrjäkulmilla teitä ei hiekoiteta kuin poikkeuksellisilla jääkaljamilla, joten suurin osan talvesta on kelkkailukeliä.

Paras kelkkailuväylä on kovaksi tamppaantunut luminen maantie, jossa vantikset luistavat ja kengässäkin riittää pitoa. Varsinaisella jäätikkökelillä kelkka on epävakaampi ja jalkineetkin kaipaavat vauhtia potkiessa liukuesteitä. Järven tai merenjäälle tehdyt jäätiet ovat toki myös mainioita kulkuväyliä, mutta hyötyliikuntaa ajatellen niiden harvojen onnellisten herkkua jotka sattuvat asumaan rannassa. Sitä paitsi ne alamäethän ovat juuri kelkkailun suola!

Potkukelkkailijat - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fiPotkukelkalla matka taittuu kävelyyn nähden joutuisasti ja muutaman kilometrin asiointireissut sujuvat kelkan kanssa reippailemalla mukavasti. Onpa kelkassa jonkin verran kuljetuskapasiteettiakin.

Kuten muidenkin tienkäyttäjien, potkukelkkailijankin pitää olla maantiellä tarkkana. Talvisessa maisemassa auto voi yllättää varomattoman kulkijan lumen toimiessa äänenvaimentimena. Tässä mielessä väittäisin pimeällä kelkkailua päiväsaikaa turvallisemmaksi, koska lähestyvän auton havaitsee tuolloin helpommin.

Vuorokaudenajasta riippumatta heijastinliivit ovat kelkkaillessa ehdottoman hyvä turvavaruste. Ja jos on vaara joutua hämärän yllättämäksi, myös otsalamppu on syytä olla mukana. Itse asiassa lampun valossa kelkka tuntuu kulkevan entistä kovempaa.

Olen halunnut antaa positiivisia kelkkailukokemuksia lapsillenikin, vaikkakaan keskenään heitä en vielä uskalla maantielle päästää. Jännimmät kelkkareissut on lasten kanssa tehty kevättalvisessa kuutamossa pöllöjen huhuillessa metsän siimeksestä.


tiistai 15. tammikuuta 2013

Sitkeä sähköpostin muutos

Sähköpostiosoitteeni muuttui. Sitä seurannut tietojen päivitysurakka paisui paisumistaan ja aloin vasta tiedostamaan kuinka laajassa käytössä sähköpostiosoite on.

Helpointa muutoksessa oli tuttujen henkilöiden informoiminen. Tarvittava sähköpostijakelu syntyi nopeasti sähköpostiohjelman osoitekirjasta. Varmuuden vuoksi kirjoitin vastaanottajien osoitteet vain piilokopio-kenttään, jotta en tullut jaelleeksi ihmisten osoitteita luvatta eteenpäin. Vastaanottajaksi kirjoitin oman osoitteeni, jotta posti ei joudu vastapäässä roskapostikansioon.

Sähköposti - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Ongelma sen sijaan olivat ne lukuisat verkkopalvelut ja sivustot, joihin olin vuosien saatossa rekisteröitynyt. Pikaisesti listaamalla mieleen muistui viitisenkymmentä tahoa jolla sähköpostiosoitteeni on. Kun aloin tutkia selaimen kirjanmerkkejä, lista kasvoi vielä puolella.

Yhteystietojen päivittämiseen kului muutama ilta. Kävin listaa läpi kriittisesti ja joiltakin sivustoilta poistin tietoni kokonaan. Yllätys oli, että joissakin verkkopalveluissa ei ollut lainkaan keinoa poistaa tunnus omatoimisesti, vaan se täytyi tehdä erillisellä yhteydenotolla ylläpitoon. Tästä huolimatta esim. uutiskirjeitä tuli edelleen myös sivustoilta, joista poistin koko tilini.

On varmaan lukuisia tahoja joille en uutta osoitettani päivittänyt, mutta tulkitsin että ne joita en muistanut muuttaa, tuskin ovat oleellisia. Varmuudeksi tein muutoksen sen verran ajoissa, että vanha ja uusi osoite toimivat jonkin aikaa rinnakkain. Siirtymäajaksi muutin vanhaan osoitteeseen poissaoloviestin, jossa kerroin ko. sähköpostitilin poistuvan käytöstä. Uutta osoitettani en viestissä kertonut, koska se olisi ollut liian helppo saalis roskapostittajille. Olinhan ilmoittanut uuden osoitteeni kaikille, joiden se pitää tietää.

Hankalimmaksi osoittautui ehkä yllättäen Microsoft-tili ja Windows Live pilvipalvelu, joiden käyttäjätunnus on muotoiltu sähköpostiosoitteen tapaan. Tilille pystyi kyllä liittämään tiedonvälitykseen käytettävän uuden sähköpostin, mutta tilin tunniste on edelleen tuo vanha osoite. Jos sen haluaa muuttaa, menettää hallinnan pilvipalvelun tiedostoihinsa ja esim. windows-puhelimensa tietoihin. Muille tahoille joissa sähköpostiosoite on myös käyttäjätunnus, muutos onnistui ongelmitta.

Se hyvä puoli muutoksessa oli, että minulla on taas ainakin hetken parempi kontrolli siihen missä kaikkialla tietojani on. Roskapostittajatkaan eivät ole vielä uutta osoitettani löytäneet. Pääsen jatkamaan puhtaalta pöydältä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Liikuntapäiväkirja motivoi

Liikuntapäiväkirjoja ja harjoitusten seurantasovelluksia löytyy nykyään joka lähtöön. Myös käyttötapoja on monia; yksi kirjaa ylös hyötyliikunnankin, toinen vain tosi treenit. Kolmas haluaa ennen kaikkea jakaa suoritustensa sosiaalisessa mediassa. Yhteistä näille kaikille on se, että suoritusten seuranta motivoi jatkamaan.

Maaliviiva - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Olen muutaman kerran kokeillut eri nettisovelluksia, mutta päiväkirjan ylläpito on usein alkuinnostuksen jälkeen hiipunut. Tämän vuoksi olen päätynyt pitämään mahdollisimman yksinkertaista kirjanpitoa, jolloin päiväkirjaa tulee todella pidettyä.

Kun katsoo viime vuoden liikuntapäiväkirjaani, ei jää epäselväksi mikä on tätä nykyä mieluisin liikuntamuotoni. Polkupyörien mittariin kertyi yhteensä hieman yli 7000 kilometriä. Pyörälenkin keskipituus oli maantiellä n. 80 km ja maastopyörällä n. 30 km. Kun mukaan lasketaan pyöräilykauteen valmistavat spinningtunnit, vietin viime vuonna pyörän satulassa yhteensä noin 300 tuntia.

Ajallisesti pisin yksittäinen suoritus oli 217 km pitkä Pirkan pyöräily, josta jäi mukavat muistot. Toinen mieleen painunut pyöräreissu viime kesältä oli kahden päivän 270 km pitkä rengasmatka Päijät-Hämeessä.

Toiseksi eniten vietin aikaa suksilla hiihtäessäni hieman yli 600 km. Lihaskuntoa treenasin kuntosalilla rospuuttokaudella yli 50 tuntia. Kun näihin lisätään vielä muutama yksittäinen sauvakävely-, hölkkä-, ja luistelukerta, saadaan vuoden 2012 kokonaissaldoksi 221 liikunnallista päivää. Päiväkirjan ulkopuolelle jäävät lumityöt, polttopuiden teko ja muu hyötyliikunta. Myös lyhyemmät suoritukset, kuten kesäiset uimareissut, ovat kirjanpitoni ulkopuolella.

Vertailemalla tilastoani aiempiin vuosiin huomasin liikuntapäivien määrän, samoin kuin pyöräilykilometrien kasvaneen tasaisesti vuosi vuodelta. Siinä onkin haastetta alkaneelle vuodelle pitää trendi samana.