Ensimmäistä kertaa yli 200 km pyörällä

Olen osallistunut vuosittain yhdestä kolmeen kuntopyöräilytapahtumaan, joissa reittien pituus on ollut 100 – 140 km. Tampereella järjestettävän Suomen suurimman pyöräilytapahtuman, Pirkan pyöräilyn ns. klassikkolenkin Näsijärven ympäri olen ajanut toistakymmentä kertaa. Tapahtuman sijoittuminen kesäkuun alkupuolelle patistaa pyörän selkään heti kun tiet ovat ajettavassa kunnossa. Tänä vuonna aloitin harjoittelun pääsiäisenä.

Ennen tätä kesää oli pisin koskaan ajamani pyörälenkki 140 km pitkä Tour de Helsinki. Niinpä perhoset alkoivat kutitella vatsanpohjaa heti vappuviikolla, kun menin ilmoittautumaan 217 km pitkälle Pirkan lenkille. Olin päättänyt ottaa selvää onko minusta siihen.

Pyörän mittariin ehti kevään mittaan kertyä 1500 km ennen kauden kovinta koitosta. Vahvistaakseni uskoa itseeni ajoin vielä toukokuun lopulla 170 km pitkän harjoituslenkin. Pitkillä matkoilla tarvitaan paitsi fyysistä kuntoa, myös henkistä kanttia. ”Se matka menee sinulta yhdessä hurmoksessa”, rohkaisi Pirkan Lenkkiä ajanut harjoituskaverini.

Kevät kääntyi kesäksi ja suuri päivä tuntui tulevan vastaan liiankin nopeasti. Yhtäkkiä kaikki mitä valmistautumisen suhteen oli tehtävissä, oli tehty. Enää sopi toivoa ilmojen haltijan olevan suosiollinen. Takavuosina Pirkkaa kun on poljettu niin räntäsateessa kuin ennätyshelteessäkin.

Tapahtumapäivä valkeni tihkusateisen harmaana mutta vähätuulisena. Lähtöryhmityksessä liityin pyöräilyseura Kaupin Kanuunoiden organisoimista keskinopeusryhmistä siihen hitaimpaan, 28 km/h ryhmään. Päätavoitteeni oli kuitenkin turvallinen ajo ja maaliin pääsy.

Lähtö tapahtui hieman aamuseitsemän jälkeen ja pian totesin ajonopeuden olevan kuntooni nähden sopiva. Kiristämisen varaa ei juurikaan olisi ollut, mutta meno maistui ja kilometrit taittuivat yllättävänkin nopeasti. Aloin päästä siihen kaverini ennustamaan hurmostilaan. Sadekin lakkasi ja tiet alkoivat kuivua. Tunnelma nousi entisestään n. 100 km kohdalla kun reitti yhtyi tuttuun klassikkolenkkiin. Mahtavaa - nyt oli itse ajamassa yhdessä noista Pirkan Lenkin ”kanuunajunista” joiden vauhdikasta menoa olen aiempina vuosina ihaillen seurannut ohitettavan roolissa!

Rutinoitunut keskinopeusryhmän vetäjä piti tiukassa otteessaan niin ajomuodostelman kuin aikataulunkin. Pysähdyksiä tehtiin kolme, yhteispituudeltaan n. 20 minuuttia. Viimeisen n. 160 km kohdalla olleen huoltotauon jälkeen nilkkani alkoivat vaivata ja polkeminen kävi vähitellen yhä tuskaisemmaksi. Joissakin noilla vaiheilla myös epäusko maaliin selviytymisestä nosti päätään, mutta maali lähestyi sen verran nopeasti, että psyykkinen notkahdus jäi lyhyeksi.

Pääsin maaliin Hakametsän jäähallille suhteellisen hyvissä voimissa hieman yli kahdeksan tunnin kuluttua lähdöstä. Sen verran rankka lenkki kuitenkin oli, että erityistä hinkua noin pitkille matkoille ei ainakaan heti syntynyt. Mielummin ajan viikossa kaksi sadan kilometrin lenkkiä kuin yhden kahdensadan. Mutta tulipahan tämäkin koettua - minä tein sen!

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:
Pyörällä päästään
Tukeeko työnantajasi työmatkapyöräilyä?
Sohvaperunasta selkävaivojen selättäjäksi
Liikuntaa nettiaikakaudella