tiistai 20. maaliskuuta 2012

Hankikannoilla

Lapsesta asti olen nauttinut hankikannoilla hiihtämisestä. Tuohon liikuntamuotoon liittyy mahtava vapauden tunne, mahdollisuus liikkua luonnossa joutuisasti omin voimin, riippumatta tie- ja polkuverkostoista. Tunnetta vahvistaa myös hieno vuodenaika, kun kevät on saamassa yliotteen talvesta.

Kunnon kantava hanki on vain viime vuosina ollut valitettavan harvinaista herkkua. Sydäntalven jälkeen kevät on tullut niin joutuisasti, että runsaskin lumipeite on sulanut yhtäkkiä lämpötilan pysyessä yötä päivää plussalla.

Talviaamuinen latu - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Viime viikonloppuna sattui vihdoinkin kaunis pakkasaamu hankikantoineen vapaapäivälle. Niinpä lähdin tavoittamaan suksilla erästä lähiseudun metsäjärveä, johon liittyy paljon muistoja nuoruusvuosilta. Teimme noihin maisemiin  isompien poikien kanssa telttaretkiä, joilla kartutimme erätaitojamme.

Tuo suorantainen järvi on tiettömän tien takana ja täten varsinainen rauhan tyyssija, jossa on tehty karhuhavaintojakin. Erämaailluusion pilaa vain järven yli 1970-luvulla rakennettu sähkölinja.

Lähdin matkaan suoraan kotipihasta hiihtelemällä ensin peltoaukealta toiselle. Yhtä metsäkannasta ylittäessäni pelästyin, kun joutsenten kevätmuuton kärkijoukko teki äänekkään ylilennon kohti pohjoista.

Viimeiset pari kilometriä hiihdin pitkin mainitsemaani sähkölinjaa. Puuton linjakatu toimi mainiona hiihtoväylänä. Pistävä haju vahvisti havaintoni tassunjäljistä, kettu oli vastikään käyttänyt samaa kulkuväylää.

Sujuttelin linjaa pitkin aina isolle kukkulalle asti, josta avautuu näkymä tuolle tutulle järvelle. Pysähdyin nauttimaan vähäisiä eväitäni auringon kivutessa yhä korkeammalle. Jostakin kaukaa kuului teeren soidin. Tunsin olevani sinut ympäröivän luonnon kanssa.


2 kommenttia:

  1. Luin maanantain jälkeisenä yönä koko blogisi lopusta alkuun. Ihan mukava oli lukea.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, kiitos kannustavasta palautteesta Tom!

    VastaaPoista