keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Elämää ilman sähköä

Viime päivien talvimyrskyt ovat jälleen tuoneet esille yhteiskuntamme sähköriippuvuuden, kun neljännesmiljoona taloutta on kukin vuorollaan ollut vailla sähköä. Tällä kertaa myrskytuhot tapahtuivat lämmityskaudella, joten sähkönjakelun palauttamiselle on aikataulupaineita vielä enemmän kuin kesän 2010 Asta-myrskyn jälkiä korjatessa.

Talvimyrskyn jälkeen - Copyright Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Myös meillä saatiin maistaa sähkötöntä elämää, joskin pahimpiin myrskyalueisiin nähden pienessä mittakaavassa. Tilanne pani kuitenkin miettimään, millainen kriisivalmius taloudessamme on.

Koko talon lämmitys tulisijoilla saattaisi paukkupakkasilla olla haastavaa, mutta näin lauhana talvena se ei olisi ongelma. Jos pitkä sähkökatkos sattuisi kylmimpään aikaan, olisi päästettävä kylmilleen se osa talosta, jossa jäätyminen ei aiheuta putkirikkoja tai muita vaurioita.

Ruoanlaitto, samoin kuin käyttöveden lämmitys, onnistuu puuhellalla ja vettä saa kannettua lähteestä. Peseytyminen hoituu pihasaunassa tarvittaessa talvellakin. Jätevesien poisto ja puhdistus toimivat painovoimaisesti, ja löytyyhän pihan perältä puuseekin.

Tulitikkuja ja kynttilöitä löytyy riittävästi, samoin kuin paristokäyttöisiäkin valaisimia. Viranomaistiedotuksia pystyy seuraamaan paristokäyttöisellä radiolla tai vaikkapa autoradiosta niin kauan kuin virtaa piisaa. Auton akulla pystyisi lataamaan matkapuhelintakin, jos vain matkapuhelinverkko ylipäätään olisi käytettävissä.

Tulin siihen tulokseen, että jos jäisimme sähköttä tai eristyksiin ulkopuolisesta maailmasta, pärjäisimme omillamme hyvän tovin. Ensimmäisenä pula tulisi ruokatarvikkeista. Talossamme on kellari, jonne aikanaan tavattiin säilöä kesän sato, mutta nykyään meillä ei ole siellä merkittäviä ruokavarastoja. Pitäisikö sittenkin olla?


2 kommenttia:

  1. Järkevää pohdintaa, hyvä!
    Omatoimisesta varautumisesta löytyy lisää tietoa sivulta http://www.spek.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Tiedotteet.iw3?showmodul=149&newsID=8d4fa029-5f75-42dc-bf5c-9e3d0f7f2b16

    VastaaPoista