keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sohvaperunasta selkävaivojen selättäjäksi

Lähtökohta

Lapsuudessani maaseudulla ei enää työpäivän jälkeen lähdetty erikseen kaloreita kuluttamaan. Kuvaavaa sen ajan ilmapiirille on jo edesmenneen enoni lausahdus lenkkeilijän nähdessään, ”ei sitä ennen maantiellä juostu jos ei ollut lehmä ojassa”.

Niinpä itsekin kasvoin ajatukseen että hyötyliikunnalla pärjää, eivätkä kouluvuodet asetelmaa muuttaneet. Sen ajan koululiikunta oli pikemminkin omiaan tukemaan asennoitumistani - jos et liikuntatunnilla pärjännyt, jouduit opettajan silmätikuksi. Niinpä katsoin parhaaksi vältellä koko liikuntaa.

Aikuistuttuanikaan en tiedostanut liikunnan tärkeyttä sen paremmin opiskelijana kuin toimistotyöntekijänäkään. Armeijaa varten kohotin kuntoa sen verran että en alokkaana jäänyt hännille, mutta jo palvelusaikana omatoiminen liikunta jäi ja kunto alkoi rapistua uudelleen.

Totuus valkenee
Miehen silhuetti ikkunassa - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi

Varsinaisen herätyksen sain vasta tosi paikan edessä selän alkaessa oirehtia alle kolmekymppisenä. Menetin liikuntakykyni toinen toistaan vähäpätöisemmässä ponnistuksessa kuten peseytyessä tai sänkyä pedatessa. Selkävaivan ollessa akuutti oli saavutus pystyä aamulla pukemaan itsensä. Ensimmäisen kerran muistan jalkojen lähteneen alta rippikouluikäisenä nostaessani viljasäkkiä myllyyn. Myöhemmin tutkimuksissa selvisikin että tuolloin selästäni vaurioituneet kaksi alinta välilevyä ovat alkaneet iän myötä vaivata.

Kokeiltiin monenlaisia hoitoja ja niksautuksia mutta tilanne vain paheni. Lopulta selkäkippikuuri laukaisi tilanteen ja pelasti minut riskialttiilta selkäleikkaukselta. Lääkäri lohdutti että hyvin pitkän ajan ennuste on hyvä; eläkeiässä nikamien liikkuvuus luonnostaan vähenee ja vaiva siirtyy taka-alalle. En tiedä oliko hän vakavissaan vai oliko tarkoituskin herättää minut tajuamaan että jotakin on tosiaan tehtävä jos haluan elää laadukkaan loppuelämän.

Pelastus

Lopulta työpaikkalääkäri ohjasi minut Kelan tukemaan varhaiskuntoutusohjelmaan joka kesti vuoden päivät ja sisälsi kolme intensiivijaksoa. Henkilökohtaisten kuntoutuksen ja liikuntaohjeistuksen lisäksi käytiin läpi laaja-alaisesti elämäntapojen vaikutuksia hyvinvointiin. Vasta tuolloin pääsin jyvälle liikunnan syvimmästä olemuksesta; liikunnan ilosta ja vireän olotilan tuomasta elämänlaadun noususta. Paras kannustin liikuntaan oli omakohtainen havainto siitä että ennen pitkää ohjeiden mukainen treeni todella alkoi auttamaan selkävaivoihin.

Maastopyöräilijä - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Tuosta herätyksestä on nyt kulunut viisitoista vuotta. Elämäntilanteet ovat useaan otteeseen muuttuneet mutta liikunta on pysynyt osana jokapäiväistä elämääni. Päälajinani on kesäkelillä maantie- ja maastopyöräily ja talvella hiihto, rospuuttokaudella täydennyksenä pyöräspinning ja kuntosali. Fiiliksen ja olosuhteiden mukaan lajivalikoimaan kuuluvat myös retkiluistelu, sauvakävely, kuntonyrkkeily ja erilaiset jumpat.
Aika ajoin on kausia jolloin minun täytyy toppuutella itseäni pitämään liikunnasta välipäivä, jotta keholle jää aikaa palautua. On tunnustettava että koen jonkin asteisesta riippuvuutta liikunnasta ja sen tuottamasta endorfiinihumalasta.

Selkäoireet ovat pysyneet taka-alalla kuin kaupantekijäisinä kun vahvistunut lihaskorsetti tukee vaurioitunutta tukirankaa. Olen kiitollinen tuolle työpaikkalääkärille joka ravisteli hereille minussa uinuvan aktiiviliikkujan ja selkävaivojen selättäjän. Yhteiskunnankin satsaus kuntoutukseeni on jo tullut monikertaisena takaisin pysyttyäni työ- ja veronmaksukykyisenä kansalaisena.


6 kommenttia:

  1. Realistinen ja kannustava kirjoitus. Ihmisen anatomia on luotu liikkumaan, vaikka nykyinen elämäntyyli ei siihen luontaisesti tue. Elimistö usein myös korjaa itseään, kun sille antaa mahdollisuuden. Välillä on mentävä epämukavuusalueellekin ja kestettävä kipua sopivassa määrin, pelkkä lepo harvoin auttaa. Säännöllinen ja sinnikäs liikunta palkitsee ajallaan. Omaa kokemusta asiasta on. Olemme itse vastuussa hyvinvoinnistamme!
    t. Metsäkauris

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta. Asiantuntijoiden neuvo kuunnella omaa kehoaan pitää myös harvinaisen hyvin paikkaansa. Joskus kun on lähtenyt vastentahtoisesti treenaamaan, onkin huomannut että voipunut olo johtuikin alkavasta flunssasta.

    Sen sijaan normaali työpäivän jälkeinen väsymys lähtee kyllä reippailulla pois kun vain välttää sen houkuttelevan sohvan nurkan.

    VastaaPoista
  3. Näin hyvä blogi ansaitsee välillä päivityksiä. Tulee tuosta sun pyöräkuvasta jo kovat kesäkelien kaipuut :(

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kaikki kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Vuorovaikutus auttaa meitä bloggaajia tuottamaan lukijoita kiinnostavaa sisältöä.

    VastaaPoista
  5. Kannustava tarina! Itsekin olen saanut oppia, että selkäongelmaisena oikotietä onneen ei ole, vaan kaikki lähtee omasta aktiivisuudesta. Monta vuotta olen opettellut kuuntelemaan kehoani, arvioimaan, mikä huonontaa ja parantaa tilannetta ja liikkumaan sen mukaan. Monipuolisuus taitaa olla kaikista tärkeintä kehonhuollon lisäksi. Mitä rasittavampaa liikuntaa, sitä enemmän kehonhuoltoa. Ei tulisi tästä ikiliikkujasta ikinä maratoonaria tai crossfittaajaa, sillä mikään aika maailmassa ei riitä "ottamaan takaisin" näiden lajien rasittavuutta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista, Ikiliikkuja. Itsellänikin varsinainen vaurio selkärangassa on ja pysyy, mutta sen kanssa on tottunut elämään. Ja jos selkäkivut taas alkavat nostaa päätään, selkäkippi auttaa oireisiini. Venytelyt jäivät noilta kuntoutusjaksoilta tavaksi.

    VastaaPoista