Järkeä jätevesien käsittelyyn

Eikö kymmenen vuottakaan riitä siirtymäajakasi?

Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen määräykset ovat koskeneet uudisrakennuksia ja rakennusluvan alaisia remonttikohteita jo vuoden 2004 alusta. Asetuksen mielekkyys on kuitenkin noussut puheenaiheeksi vasta nyt, kun vanhojen kiinteistöjen siirtymäaika lähenee loppuaan. Eikö kymmenen vuoden siirtymäaika ole riittävä? Siirtymäkauden pidentäminen tai vapautus tietylle ikäluokalle eivät ratkaise ongelmaa vaan lykkäävät sitä aina vain tuonnemmaksi.

Markkinoilla olevien menetelmien ja laitteiden runsaus on osaltaan hämmentänyt kiinteistöjen omistajia ja pitkittänyt päätöksentekoa. Näin etenkin kun kukin valmistaja ja kauppias kehuu vain omaa tuotettaan.  Puolueetontakin tietoa eri vaihtoehdoista on kuitenkin saatavilla. Esimerkkinä Pirkanmaalla Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys tarjoaa puolueetonta jätevesineuvontaa haja-asutusalueiden asukkaille.

Jätevesiasetuksen tarkoituksena on vähentää kiinteistöjen haitallisia vaikutuksia järviin ja pohjavesiin alueilla joissa ei ole viemäriverkostoa.  Näillä alueilla asuu viidennes suomalaisista ja uskonkin, että kukaan ei kyseenalaista asetuksen tavoitteiden tärkeyttä. Kompastuskivi onkin asetukseen kirjatut varsin tiukat raja-arvot joihin harva laitevalmistaja tuntuu käytännössä pääsevän.

Jätevesien puhdistus ei vaadi rakettitiedettä


Jäteveden puhdistuksessa on kyse lähinnä orgaanisen aineen, fosforin ja typen poistosta. Puhdistukseen käytetään mekaanisia, kemiallisia ja biologisia menetelmiä joita kaikkia tarvitaan hyvään lopputulokseen pääsemiseksi. Mekaaninen puhdistus tehdään saostuksen jälkeisessä suodatuksessa. Perinteisesti tähän on käytetty suodinkenttää jossa jäteveden sisältämä kiintoaine tarttuu maahiukkasiin. Suodinkenttä on kuitenkin jo lähtökohtaisesti hölmö ratkaisu; toimiakseen se vaatii määrävälein maanvaihdon. Kuka haluaa kaivattaa pihansa auki kymmenen vuoden välein, jopa useammin? Järkevämpää onkin tehdä suodatus erillisessä suodattimessa jonka suodatinosa on vaihdettavissa normaalina huoltotoimenpiteenä. Kunhan suodattimen ilmanvaihto toimii, suodatinmateriaalissa elävät bakteerit ja muut pieneliöt käyttävät jäteveden epäpuhtauksia ravinnokseen ja huolehtivat puhdistusprosessin biologisesta osasta aivan itsekseen samoin kuin suodinkentän maaperässä.
Haastavin osa puhdistuksessa onkin typen ja fosforin poisto joihin suodatin ja pieneliökannat eivät pysty kuin osittain. Lisäksi tarvitaan kemiallisia prosesseja ja kemikaaleja. Kunhan jätevesi viipyy järjestelmässä riittävän kauan, edesauttaa biologista puhdistusvaihetta ruokkiva ilmanvaihto myös vesistöjen happea kuluttavien typpiyhdisteiden hapettumista nitraatiksi josta typpi on pelkistettävissä typpikaasuksi.  Jätevedessä liuenneena olevaa fosforia voidaan puolestaan poistaa muuttamalla se kemikaalien avulla kiinteään muotoon, jolloin se saostuu muun kiinteän aineen mukana. Tähänkään ei tarvita sen kummempaa tekniikkaa kuin syöttää kemikaalia osavina annoksina jäteveden sekaan esim. kiinnittämällä kemikaalia sisältävä kehikko WC-pytyn reunaan raikastimen tapaan.

Toimivaksi todettujen menetelmien pitää riittää

Kohtuullisen tasoinen jätevesien käsittely on siis toteutettavissa toimintavarmasti ilman ainoatakaan pumppua, piuhaa tai anturia. Eikä kuvatunlaisen järjestelmän rakennuskustannuksissa puhuta kymppitonneista kuten julkisuudessa on peloteltu. Ainoat huoltotoimenpiteetkin ovat totutun sakokaivojen tyhjennyksen lisäksi suodattimen vaihto vuoden-parin välein ja kemikaalin riittävyydestä huolehtiminen. Läheskään kaikissa tapauksissa ei tarvita edes uutta suodinyksikköä, olemassa oleviin imeytyskenttiin riittää yleensä pelkkä kemikaalin lisäys. Eikö tämä kannattaisi tehdä joka tapauksessa vaikka kukaan ei siihen velvoittaisikaan? Ei kai kukaan omaa asuinympäristöään tahallaan likaa?

Jos edellä kuvatulla yksinkertaisella järjestelyllä ei päästä vaadittuihin raja-arvoihin, on raja-arvoja muutettava. Monesta omakotitaloasujasta ei nimittäin ole puhdistamonhoitajaksi joten tässäkin asiassa yksinkertaisimmat ratkaisut ovat niitä kokonaisuuden kannalta toimivimpia. Ympäristönkin kannalta on parempi ehkä hieman huonomman puhdistustuloksen antava mutta toimiva menetelmä kuin huollon puutteessa toimimaton puhdistamo joka päästää kaiken lävitseen. Häviäjiä maalaisjärjen käytössä ovat vain puhdistamojen valmistajat.

Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!

Hyvä paha sähköenergia

Sähköautoista povataan tulevaisuuden energiaratkaisua liikenteeseen. Kuulostaakin järkevältä että keskistetysti ja mahdollisimman ympäristötehokkaasti tuotettu sähkö korvaa autojen voimanlähteenä fossiilisen polttoaineen ja näin jopa miljoonat yksittäiset päästölähteet.

Saman logiikan pitäisi päteä myös omakotitalojen lämmitykseen. Isoissa voimaloissa päästöt on hallittavissa paremmin kuin esim. talokohtaisissa öljykattiloissa joita on edelleen lähes neljänneksessä Suomen taloista. Sähkölämmittäjiä kuitenkin syyllistetään ja uhataan yhä uusilla veronkorotuksilla.Eroaako sähköautoissa käytettävä sähkö jotenkin lämmitykseen käytettävästä sähköstä?

Yhä suurempi osa Suomen sähköstä tuotetaan päästöttömillä energiamuodoilla ja nykyaikainen polttotekniikka mahdollistaa enenevissä määrin biomassan käytön myös turpeen ja kivihiilen kanssa. Useissa tapauksissa energia tuotetaan sähkön ja lämmön yhteistuotannolla hyvällä kokonaishyötysuhteella ja sähkö saadaan ikään kuin kaukolämmön tai prosessihöydyn kylkiäisenä.


Uudisrakentajalla on vara valita mieleinen ja kestävä lämmitysratkaisu, kuten maalämpö tai taajamassa juuri kaukolämpö. Vanhoissa taloissa ovat helppokäyttöiset sähköpatterit usein ajanoloon tulleet täydentämään tulisijoilla toteutettua puulämmitystä parantaen tasaisen lämmöntuoton myötä asumismukavuutta. Monelle näistä talouksista siirtyminen esim. maalämmön hyödyntämiseen edellyttäisi uutta vesikiertoon perustuvaa lämmönjakoratkaisua ja siten ylitsepääsemättömän kokoluokan investointia. Ei pidä unohtaa että sähkölämmitteinenkin talo voi olla energiatehokas - monet uusista matalaenergiataloistakin lämpiävät sähköllä.

Maailma ei siis ole tämänkään asian suhteen mustavalkoinen. Kuluttajien käyttäytymistä voi ja pitää toki ohjailla järkevään suuntaan, mutta samalla on muistettava että talojen lämmitysratkaisut ovat pitkäjänteisiä investointeja, joten myös ohjausmekanismeilta vaaditaan avarakatseisuutta. Eikä kaiken tarvitse aina olla uutta; vanhojenkin rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa monin keinoin - lämmitystavasta riippumatta.


Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!

Isyys on parasta mitä elämässäni on tapahtunut

Muistan kuinka en ollut uskoa korviani kun vaimoni kertoi olevansa raskaana. Tietoa oli odotettu jo niin kauan että itsekin olimme jo alkaneet luopua toivosta. Emme kertoneet uutista raskauden alkuvaiheessa edes lähipiirille jotta emme herättelisi turhia toiveita jos jokin menisi pieleen. Tulokas olisi meidän molempien vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi ja tietoa perheenlisäyksestä oli hiljaisesti toivottu joka taholla jo pitkään.

Kaikki meni kuitenkin hyvin ja esikoisemme syntyi kauniin kevättalvisen päivän kääntyessä iltaan. Saavuin sairaalalta tyhjään kotiin vähän ennen puolta yötä. Tunteet olivat pinnassa enkä saanut nukuttua. Pyörin sängyssä muutaman tunnin mutta en pystynyt rauhoittumaan. Aamun sarastaessa lähdin levottomuuksissani hiihtämään pakkasen kovettamaa latu-uraa hammasta purren ja itkua pidätellen. Välillä silmät olivat kyynelistä niin kosteat että oli vaikea nähdä eteensä. Palasin hiihtolenkiltä jo ennen aamuseitsemää. Oli vaikea vieläkään uskoa että minusta oli tullut isä – minulla oli nyt poika!


Toisen lapsen syntymä oli toki merkittävä tapahtuma sekin, mutta ei enää niin mullistava kuin ensimmäisen. Tosin sitä luuli tietävänsä vauvoista jo kaiken ja odotti että kaikki menee kuten esikoisenkin kanssa, mutta mitä vielä. Persoonia ja yksilöitähän me kaikki olemme - vauvatkin.

Vanhemmuus tuntuu muuttavan muotoaan lasten kasvun myötä ja samalla tuntee itsekin kasvavansa. Lasten kehittymistä on ilo seurata ja heidän luovuuttaan ja omaksumiskykyään ei voi kuin ihailla. Vastalahjaksi yritän omalta osaltani valmistaa heille hyvät elämän eväät vanhalla reseptillä, rajojen ja rakkauden avulla.

Työ, koti, perhe, vapaa-aika... elämästäni ei juuri löydy osa-aluetta johon vanhemmuus ei olisi vaikuttanut. Monien muidenkin asioiden merkityksen näkee pienten lasten vanhempana eri valossa kuin ennen; terveet elämäntavat, elinympäristön tila, menneiden sukupolvien uhraukset… listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Joskus kun asioiden priorisointi arjen pyörityksessä tuottaa ongelmia, palautan mieleeni pojan esikoulutyön jossa hän vastasi kysymykseen ”milloin olen surullinen” – ”silloin kun isä on pois kotoa”.

Elvytystä ajonopeuksien taantumaan

Autot kehittyvät koko ajan turvallisemmaksi ja kevyelle liikenteelle rakennetaan omia väyliään mutta ajonopeuksia suitsitaan yhä tiukemmin. 40 km/h rajoituskylttejä on alkanut ilmaantua yhä enemmän, jopa naurettava 30 km/h on otettu käyttöön. Kohtahan sitä saa ylinopeussakot polkupyörälläkin! Myös isompien teiden risteysalueilla näkee entistä enemmän 60 km/h rajoituksia ja pudotetuista nopeuksista kertovat liikennemerkit hivutetaan vuosi vuodelta yhä kauemmas varsinaisesta risteyksestä.

Nyt kaikki tienkäyttäjät saavat kärsivä siitä että rajoitukset säädetään sen kahelimman kuskin mukaan. Ja silti onnettomuuksia tapahtuu. Niin kauan kun ajonopeus on nollaa isompi, on riski olemassa. Luonnollisesti yksikin liikenteen uhri on liikaa, mutta toisaalta nyky-yhteiskunta edellyttää liikkumista ja sujuva liikkuminen on myös turvallista. Kaaharille on se ja sama mitä nopeusrajoituskyltissä lukee kun sille päälle sattuu.


Liikenneministeri Vehviläinen toi esiin poliitikolta ennennäkemättömän rohkean ajatuksen talvinopeusrajoitusten nostosta. Vaikka esiintulon takana olisikin vain politiikkaa ja populismia, voi talvinopeusrajoitukset ihan oikeastikin kyseenalaistaa. Vai väittääkö joku tosissaan että suurimman turvallisen ajonopeuden voi päättää etukäteen toimistotyönä?
Pitäisihän tienkäyttäjälläkin olla jonkinlainen vastuu, koska tienpitäjä ei voi taata samoja ihanneolosuhteita säällä kuin säällä. Kesäinen ukkoskuuro pudottaakin ajonopeudet valtateillä ihan itsestään ilman nopeusrajoitusten muutosta. Kun talvinen ajokeli on tarpeeksi huono, on talvinopeusrajoituksenkin mukainen ajonopeus liikaa.

Jos ajonopeuksia yleensä pitää rajoittaa – mikä myös voidaan kyseenalaistaa - ovat Vehviläisenkin kannanoton taustalla olevat kelin mukaan muuttuvat nopeusrajoitukset seuraavaksi paras ratkaisu. Tekniikkaa pidetään kalliina, mutta autoilijoilta peritään niin mittava määrä maksuja autoveroina, ajoneuvoveroina, käyttövoimaveroina ja polttoaineveroina että tuskin niitä kaikkia saisi edes Suomen tieverkostoon uppoamaan.

Kesän paras hetki

Olimme perheen kanssa kesälomamatkalla Naantalissa ja yövyimme Turun keskustassa. Matka oli kaikin puolin onnistunut, jo pelkästään yöpyminen hotellihuoneessa oli lapsille elämys. Hotellihuone tosin oli tukalan kuuma ja kadulta kantautuva melu häiritsi yöunia kun yritimme saada avoimen ikkunan kautta huoneeseen edes hieman viileämpää ilmaa. 

Helteiset säät jatkuivat kotiin palattuammekin ja suomalaiseen tapaan helpotimme oloamme saunomalla. Niinpä hirsinen pihasaunamme lämpeni myös eräänä iltana pian lomamatkan jälkeen.

Perheen naisväki oli jo saunomisensa saunonut ja lähtenyt sisälle taloon kun vielä jäimme seitsemänvuotiaan poikani kanssa vihtomaan ja nauttimaan kertalämmitteisen kiukaan pehmeistä löylyistä. Saunan eteisessä kietaisimme pyyhkeet ympärillemme, otimme kumpikin oman saunajuomamme ja istahdimme saunan seinustalla olevalle penkille. Istuimme siinä tovin selät höyryten sanomatta sanaakaan. Oli hiljaista. Aurinko oli painumassa jo mailleen ja linnunlaulukin vähäistä, heinäkuu kun oli jo pitkällä.

Sitten poika imaisi pillimehuaan ja lausui: ”kyllä mä nyt isä ymmärrän miksi sä halusit muuttaa takaisin tänne maalle.” Kysyin mitä poika tarkoitti. ”Täällä on niin rauhallista ja saa touhuta kaikenlaista.” Rauhaton hotelliyö oli vielä tuoreessa muistissa ja touhuamisella hän viittasi yhteiseen rakennusprojektiimme kun kokosimme hänelle purkulaudoista majan läheiseen metsänreunaan. Vähältä piti ettei kyyneleet tulleet silmiini. Se oli minulle viime kesän paras hetki.