maanantai 6. joulukuuta 2010

Kunnianosoitus rajasissille

Ruotuväessä sodan uhan alla

1930-luvun lopulla Euroopassa kuohui ja Suomenkin itsenäinen asema alkoi olla uhattuna. Niinpä isänikin määrättiin suorittamaan asevelvollisuuttaan kauas Karjalan kannakselle Terijoen varuskuntaan Jääkäripataljoona 1:een jonka 3. komppaniaan hän saapui tammikuussa 1939.

"Särkyi viimeinen sata 11.9.1939" - tai niin ainakin luultiin.
Isä oikealla ylhällä pistooli kädessä.
Tuon ajan alokas joutui palveluksessaan myös nykymittapuun mukaan nöyryyttävän simputuksen kohteeksi. Sodan uhan alla miehet oli saatava alistettua tiukkaan kuriin mutta samalla puhkumaan taistelutahtoa.
Sen ajan ilmapiiriä kuvaa rajajoella Kivennavan Joutselässä heinäkuussa 1939 suoritettu rajakaste-seremonia jossa jääkärit kastettiin ”täysverisiksi rajasisseiksi”. Isän rajakastetodistukseen on kirjattu jääkärin tunnuslause: "Edessä idän orjuus tai kuolo, takana koti ja synnyinmaa. Jääkäri, paikallas seiso! Sinuun luottavi kansa ja maa."

Armeija-aikana isä oli lomalla kahteen otteeseen, jälkimmäisen kerran elokuun lopulla 1939 kun kansainvälinen tilanne oli jo kärjistymässä. Palvelusaikaa olisi isällä ollut jäljellä kolme viikkoa kun Talvisota syttyi. ”Sitten alkoikin tulla aamuja”, isä tapasi sanoa.

Talvisodan ihme toteutuu
"3/JP1Taistelulähetit 1939". Isä edessä keskellä korituolissa.

Tuskin sodan syttyminen 30.11.1939 kuitenkaan oli yllätys. Euroopassa sota oli syttynyt jo aiemmin ja liikekannallepanon myötä myös JP1 oli lokakuussa siirtynyt Terijoen kasarmialueelta maastoon. Ns. Uudenkirkon ryhmän etummaiseksi sijoitettu JP1 osallistui taisteluihin heti sodan ensi tunneista lähtien ensin Terijoen ja myöhemmin Puhtulan alueilla. Vihollisen pääetenemissuunta oli juuri 3. komppanian kohdalla puna-armeijan pyrkiessä suorinta reittiä Viipuriin.

Pian sodan alettua JP1 siirrettiin suoraan päämajan alaisuuteen ns. liikkuvaksi päämajanreserviksi joka sijoitettiin aina sinne missä apua eniten tarvittiin. Tämän jälkeen isä osallistui Kannaksella Liikolan ja Summan viivytystaisteluihin sekä Kollaanjoen ja Nietjärven taisteluihin toisella puolen Laatokkaa.

Erikoiskoulutukseltaan isä oli taistelulähetti ja joutui siten toimimaan aivan etulinjassa. Ainakin kerran kuolema oli jo korjaamassa satoa kun kranaatti putosi hänen suksensa kantaan mutta jäi suutariksi. Liioittelematta voidaan todeta että silloin Talvisodan ihme toteutui hänen kohdallaan konkreettisesti.

Rauha julistettiin maaliskuun 13. päivä 1940 klo 11:00 ja pitkä marssi Laatokan Karjalan itälaidalta kohti kotoista Hämettä alkoi. Ylennyksen korpraaliksi isä sai Mannerheimin päiväkäskyssä nro 12/40 noudettuaan haavoittuneen joukkueenjohtajansa rintamalinjan takaa. Myöhemmin isä ylennettiin vielä alikersantiksi.

Uusi komennus Suur-Suomea rakentamaan

Rauhan aikaa ei kestänyt kuin reilun vuoden ja kansainvälinen kuohunta jatkui silläkin aikaa. Saksalaisten aseveljien virratessa Suomeen isä astui uudelleen palvelukseen yleisen liikekannallepanon myötä 17.6.1941. Jatkosota syttyi reilun viikon päästä. 
Isän jatkosodan rintamalta lähettämä maisemakortti
pikkuveljelleen. "Terveiset vain sinulle täältä
ja hyvää uutta vuotta toivoo Masa"

Sotilaspassiin kertyi merkintöjä taisteluista yhä kauempaa Laatokan koillispuolelta; Korpiselkä, Tolvajärvi, Vitele, Tuulos, Aunus, Syväri...

Koko Jatkosodan ajan isä palveli puhelin- ja ajomiehenä eli hänen ei tarvinnut toimia aivan myrskyn silmässä kuten Talvisodassa. Sota päättyi hänen osaltaan yleiseen kotiuttamiseen syksyllä 1944 nuorempien ikäpolvien siirtyessä Lapin sodan rintamalle. 

Sodan kauhut eivät unohtuneet koskaan

Sodan aikaisista tapahtumista ei isä juurikaan meille jälkipolville puhunut. Niinpä voimme vain arvailla kuinka vahvasti sotakokemus vaikutti parikymppisenä sotaan joutuneeseen nuoreen mieheen. Tätä taustaa vasten ymmärtää myös hänen kylmäkiskoisen suhtautumisensa itänaapuriin; sotatapahtumat olivat vielä kirkkaina tuon ajan eläneiden mielessä.

Yksityiskohta isän
rajakastetodistuksesta
Sodan painajaiset vainosivat häntä vielä neljän vuosikymmenen päästäkin kun sydän alkoi reistailla. Monena aamuna isä totesi herätessään kylmä hiki otsallaan ”tappelin taas yöllä ryssän kanssa”. Unen aikainen rinnanpuristus palautti alitajuntaan sota-ajan ahdistuksen.

Jälkeenpäin olen ihmetellyt, kuinka kukaan enää pystyy palaamaan moiselta reissulta normaaliin elämään – vaikka tuskin kukaan rintamalla olleista enää olikaan täysin entisensä. Monen aseveljensä tavoin isä aloittikin elämänsä tavallaan alusta; perusti perheen, rakensi talon, navetan ja piharakennukset ja ryhtyi viljelemään kotitilaansa hankkien samalla lisätienestiä metsätöillä.

Jonkinlaisena kunnianosoituksena näiden vuosikymmenten jälkeen puhdistin navetan vintiltä löytyneen isän sotamuiston - Laatokassa verkonkohona toimineen lasipallon - ja ripustin sen esille.


Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti