tiistai 21. joulukuuta 2010

Taas kaikki kauniit muistot

Lapsuudenkodissani joulu oli perisuomalaiseen tapaan vuoden suurin juhla jota valmisteltiin viikkotolkulla. Pakastinta kun ei ollut, tapasi juhlaruokien ja leivonnaisten valmistaminen ruuhkautumaan joulunalusviikolle jolloin leivinuuni lämpeni lähes päivittäin ja äiti teki pitkiä päiviä. Kaiken kukkuraksi pukinkonttiinkin piti salassa tehdä pehmoisia paketteja.


Joulupipareita - Kuvatoimisto Albumi www.albumi.fi
 Joulunalusaikana kodin valtasikin milloin mikäkin tuoksu; vastaleivottu ruisleipä, lanttulaatikko, pulla, lämmin kaljavierre,… jopa vastemielinen lipeäkalan hajukin kuului jotenkin asiaan. Sinänsä joulunalusviikolla tarjotut ruoat olivat varsin arkisia ja jopa niukkoja jotta juhlapöytä erottuisi edukseen.

Isä oli tuonut joulukuusen jo aiemmin valmiiksi liiteriin käydessään hevosen kanssa metsätöissä. Kelistä riippuen kuusi saatettiin tuoda sisälle sulamaan jo aatonaattona, mutta koristelu tehtiin vasta aattona. Aattoaamu menikin vielä viimeisissä joulusiivouksissa ja muissa valmisteluissa, mutta siitä äiti piti huolen että kaikki oli valmista joulurauhan julistukseen mennessä.

Jouluaaton lounas kuitattiin yleensä riisipuurolla ja rusinasopalla ja nälkää säästettiin aattoillan juhla-ateriaan. Joulun makuelämyksiin kuului laatikkoruokien lisäksi mm. äidin mainetta niittänyt kotikalja, itse teurastetun sian kinkku ja katon rajassa leipävartaassa kuivatettu hapanleipä. Kuvaavaa sen ajan toimeentulolle on, että lähes kaikki tarjottava mausteita ja joulukaloja lukuun ottamatta oli valmistettu itse ja ainekset niihin kasvatettu omalla tilalla.

Jouluaattona käytiin muistamassa joululämpimäisellä mummoani joka asui naapurimökissä. Myös eläimet huomioitiin; linnuille haettiin navetan parvelta syksyllä sidottu kauralyhde, lehmille ja muille kotieläimille annettiin ylimääräisiä herkkupaloja ja hiirenpyydyksetkin otettiin pois vireestä. Haudoilla samoin kuin joulukirkossa käytiin niinä jouluina kun kyyti saatiin järjestettyä, autoa kun ei meillä ollut. 
Joulukuusenkoristeet - Kuvatoimisto Albumi www.albumi.fi

Joulupukin itsensä muistan käyneen muutamana vuonna, mutta myöhemmin hänen kerrottiin olevan niin kiireinen että tontut hoitivat lahjojen jakelun. Niinpä lahjat olivat ilmestyneet kuin ihmeen kaupalla kuusen alle ollessamme veljeni kanssa pihasaunassa ja vanhempien ollessa vielä navetalla. Muistan kuinka jokin vuosi yritin kurkkia huuruisesta saunan ikkunastakin pimeään pihaan enkä nähnyt hiiskaustakaan tonttujoukosta, mutta niin vain lahjat olivat paikalleen löytäneet. Lahjojen jaon ja jouluherkkujen syönnin lisäksi aattoillan ohjelmaan kuului joululaulujen laulaminen ja jouluevankeliumin lukeminen. Joulunpyhät rauhoitettiin yhdessäololle.

Jos ei tuolloinkaan eletty yltäkylläisyydessä, ei leipä ollut aina ollut niinkään leveää. Muistona vanhempieni näkemistä niukkuuden vuosista minulla on vieläkin tallessa äidin hopeavärillä maalaamat kuusenkävyt joita hän käytti kuusenkoristeina valmistaessaan ensimmäistä oman perheensä joulua. Ripustan ne tänäkin jouluna oman joulukuuseni latvaan kiitollisena lapsuudenkodin lämpimistä muistoista ja siitä että minulla on nyt itselläni koti, perhe ja työ jolla elää.

Päätän muistelmani otsinkon joululaulun sanoihin. Äitini kuunteli kyseisen laulun radiosta aina joulurauhan julistuksen jälkeen. Siitä alkoi meillä varsinainen joulun vietto..

Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen
Lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen
Ani aikaisin puku parhain mun ylleni puettiin
Oli kirkossa oltu varhain, nyt sanaa luettiin

Nyt kuului äidin ääni niin hartain paatoksin
Hänen olkaansa nojasin pääni ja hiljaa kuuntelin
Mitä ymmärsin, sit' en tiedä, pyhätunnelman muistan vain
Sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain

Näin muistot rakkahimmat taas elpyy uudelleen
Ja sanat siunaavimmat taas lankee sydämeen
Niitä lausu ei enää kukaan, mut' niiden tunnelman
Saa joka joululta mukaan tueks' vuoden vaikean

Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen
Lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen



Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Lämmitin saa valaista mutta valaisin ei saa lämmittää

EU on kieltänyt hehkulamppujen myynnin ja ne poistuvat kauppojen valikoimista vaiheittain. Kieltoa perustellaan energiatehokkuudella koska ns. energiansäästölampuilla saadaan samalla energiamäärällä parempi valaisuteho. Hehkulampussa suurin osa sen käyttämästä sähköenergiasta muuttuu lämpöenergiaksi.

Suomessa valaistu- ja lämmitystarve kulkevat pitkälti käsi kädessä. Näin ollen sisävalaistukseen käytettävien hehkulamppujen vaihto energiansäästölamppuihin ei täällä ole perusteltua. Näin etenkin sähkölämmitteisissä rakennuksissa, koska sähkölämmitys pystyy reagoimaan nopeasti hehkulamppuvalaistuksen ylimääräiseen lämmöntuottoon. 

Idealamppu - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Ulkovalaistuksessa energiansäästölampuilla on omat haasteensa, koska kylmissä lämpötiloissa lampun syttyminen kestää kauan. Normaalit energiansäästölamput eivät sovellukaan esim. talvikäytössä liiketunnistimella ohjattaviksi. Myös energiansäästölamppujen kirjava väriskaala hämmentää kuluttajia jotka ovat tottuneet hehkulamppujen lämpimään valoon.

Energiansäästölamput eivät myöskään ole mitään rahansäästölamppuja; yhden energiansäästölampun hinnalla saa tusinan hehkulamppuja. Edes energiansäästölampun pidempi elinikä ei korvaa tätä hintaeroa.

Kaiken kukkuraksi energiansäästölamput sisältävät elohopeaa ja ovat siten loisteputkien tapaan ongelmajätettä. Toisin kuin varsinaisissa loisteputkivalaisimissa, energiansäästölamppujen elektroniikka (sytytin ja kuristin) on integroitu yhteen itse valaisimen kanssa, jolloin koko lamppu päätyy roskiin yhden komponentin vikaannuttua.

Hehkulamppu on siis käytännössä sähkölämmitin joka myös valaisee. Tämän on oivaltanut myös saksalainen liikemies Siegfried Rotthäuser joka maahantuo ja myy isotehoisia hehkulamppuja laillisesti "lämpöpalloina". Kuluttajakin saa hyvän omantunnon kun jokaista myytyä 1,69 euron hintaista lämpöpalloa kohti lahjoitetaan 30 senttiä luonnonsuojeluun. Kansalaisten asennetta EU:n hehkulamppukieltoon kuvaakin se, että ensimmäinen 4000 kappaleen lämpöpalloerä myytiin loppuun kolmessa päivässä.

Tulevaisuuden valaisimet perustuvat näillä näkymin LED tekniikkaan, joka on energiatehokkuudeltaan vielä paljon ns. energiansäästölamppua parempi eikä LED valaisin sisällä elohopeaa. LED tekniikan yleistymistä odotellessa aionkin hoitaa taloni sisävalaistuksen hehkulampuilla ja tarvittaessa vaikka lämpöpalloilla.


maanantai 6. joulukuuta 2010

Kunnianosoitus rajasissille

Ruotuväessä sodan uhan alla

1930-luvun lopulla Euroopassa kuohui ja Suomenkin itsenäinen asema alkoi olla uhattuna. Niinpä isänikin määrättiin suorittamaan asevelvollisuuttaan kauas Karjalan kannakselle Terijoen varuskuntaan Jääkäripataljoona 1:een jonka 3. komppaniaan hän saapui tammikuussa 1939.

"Särkyi viimeinen sata 11.9.1939" - tai niin ainakin luultiin.
Isä oikealla ylhällä pistooli kädessä.
Tuon ajan alokas joutui palveluksessaan myös nykymittapuun mukaan nöyryyttävän simputuksen kohteeksi. Sodan uhan alla miehet oli saatava alistettua tiukkaan kuriin mutta samalla puhkumaan taistelutahtoa.
Sen ajan ilmapiiriä kuvaa rajajoella Kivennavan Joutselässä heinäkuussa 1939 suoritettu rajakaste-seremonia jossa jääkärit kastettiin ”täysverisiksi rajasisseiksi”. Isän rajakastetodistukseen on kirjattu jääkärin tunnuslause: "Edessä idän orjuus tai kuolo, takana koti ja synnyinmaa. Jääkäri, paikallas seiso! Sinuun luottavi kansa ja maa."

Armeija-aikana isä oli lomalla kahteen otteeseen, jälkimmäisen kerran elokuun lopulla 1939 kun kansainvälinen tilanne oli jo kärjistymässä. Palvelusaikaa olisi isällä ollut jäljellä kolme viikkoa kun Talvisota syttyi. ”Sitten alkoikin tulla aamuja”, isä tapasi sanoa.

Talvisodan ihme toteutuu
"3/JP1Taistelulähetit 1939". Isä edessä keskellä korituolissa.

Tuskin sodan syttyminen 30.11.1939 kuitenkaan oli yllätys. Euroopassa sota oli syttynyt jo aiemmin ja liikekannallepanon myötä myös JP1 oli lokakuussa siirtynyt Terijoen kasarmialueelta maastoon. Ns. Uudenkirkon ryhmän etummaiseksi sijoitettu JP1 osallistui taisteluihin heti sodan ensi tunneista lähtien ensin Terijoen ja myöhemmin Puhtulan alueilla. Vihollisen pääetenemissuunta oli juuri 3. komppanian kohdalla puna-armeijan pyrkiessä suorinta reittiä Viipuriin.

Pian sodan alettua JP1 siirrettiin suoraan päämajan alaisuuteen ns. liikkuvaksi päämajanreserviksi joka sijoitettiin aina sinne missä apua eniten tarvittiin. Tämän jälkeen isä osallistui Kannaksella Liikolan ja Summan viivytystaisteluihin sekä Kollaanjoen ja Nietjärven taisteluihin toisella puolen Laatokkaa.

Erikoiskoulutukseltaan isä oli taistelulähetti ja joutui siten toimimaan aivan etulinjassa. Ainakin kerran kuolema oli jo korjaamassa satoa kun kranaatti putosi hänen suksensa kantaan mutta jäi suutariksi. Liioittelematta voidaan todeta että silloin Talvisodan ihme toteutui hänen kohdallaan konkreettisesti.

Rauha julistettiin maaliskuun 13. päivä 1940 klo 11:00 ja pitkä marssi Laatokan Karjalan itälaidalta kohti kotoista Hämettä alkoi. Ylennyksen korpraaliksi isä sai Mannerheimin päiväkäskyssä nro 12/40 noudettuaan haavoittuneen joukkueenjohtajansa rintamalinjan takaa. Myöhemmin isä ylennettiin vielä alikersantiksi.

Uusi komennus Suur-Suomea rakentamaan

Rauhan aikaa ei kestänyt kuin reilun vuoden ja kansainvälinen kuohunta jatkui silläkin aikaa. Saksalaisten aseveljien virratessa Suomeen isä astui uudelleen palvelukseen yleisen liikekannallepanon myötä 17.6.1941. Jatkosota syttyi reilun viikon päästä. 
Isän jatkosodan rintamalta lähettämä maisemakortti
pikkuveljelleen. "Terveiset vain sinulle täältä
ja hyvää uutta vuotta toivoo Masa"

Sotilaspassiin kertyi merkintöjä taisteluista yhä kauempaa Laatokan koillispuolelta; Korpiselkä, Tolvajärvi, Vitele, Tuulos, Aunus, Syväri...

Koko Jatkosodan ajan isä palveli puhelin- ja ajomiehenä eli hänen ei tarvinnut toimia aivan myrskyn silmässä kuten Talvisodassa. Sota päättyi hänen osaltaan yleiseen kotiuttamiseen syksyllä 1944 nuorempien ikäpolvien siirtyessä Lapin sodan rintamalle. 

Sodan kauhut eivät unohtuneet koskaan

Sodan aikaisista tapahtumista ei isä juurikaan meille jälkipolville puhunut. Niinpä voimme vain arvailla kuinka vahvasti sotakokemus vaikutti parikymppisenä sotaan joutuneeseen nuoreen mieheen. Tätä taustaa vasten ymmärtää myös hänen kylmäkiskoisen suhtautumisensa itänaapuriin; sotatapahtumat olivat vielä kirkkaina tuon ajan eläneiden mielessä.

Yksityiskohta isän
rajakastetodistuksesta
Sodan painajaiset vainosivat häntä vielä neljän vuosikymmenen päästäkin kun sydän alkoi reistailla. Monena aamuna isä totesi herätessään kylmä hiki otsallaan ”tappelin taas yöllä ryssän kanssa”. Unen aikainen rinnanpuristus palautti alitajuntaan sota-ajan ahdistuksen.

Jälkeenpäin olen ihmetellyt, kuinka kukaan enää pystyy palaamaan moiselta reissulta normaaliin elämään – vaikka tuskin kukaan rintamalla olleista enää olikaan täysin entisensä. Monen aseveljensä tavoin isä aloittikin elämänsä tavallaan alusta; perusti perheen, rakensi talon, navetan ja piharakennukset ja ryhtyi viljelemään kotitilaansa hankkien samalla lisätienestiä metsätöillä.

Jonkinlaisena kunnianosoituksena näiden vuosikymmenten jälkeen puhdistin navetan vintiltä löytyneen isän sotamuiston - Laatokassa verkonkohona toimineen lasipallon - ja ripustin sen esille.


Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!