tiistai 2. marraskuuta 2010

Kesän paras hetki

Olimme perheen kanssa kesälomamatkalla Naantalissa ja yövyimme Turun keskustassa. Matka oli kaikin puolin onnistunut, jo pelkästään yöpyminen hotellihuoneessa oli lapsille elämys. Hotellihuone tosin oli tukalan kuuma ja kadulta kantautuva melu häiritsi yöunia kun yritimme saada avoimen ikkunan kautta huoneeseen edes hieman viileämpää ilmaa. 

Puinen kiulu ja saunavihta - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Helteiset säät jatkuivat kotiin palattuammekin ja suomalaiseen tapaan helpotimme oloamme saunomalla. Niinpä hirsinen pihasaunamme lämpeni myös eräänä iltana pian lomamatkan jälkeen.


Perheen naisväki oli jo saunomisensa saunonut ja lähtenyt sisälle taloon kun vielä jäimme seitsemänvuotiaan poikani kanssa vihtomaan ja nauttimaan kertalämmitteisen kiukaan pehmeistä löylyistä. Saunan eteisessä kietaisimme pyyhkeet ympärillemme, otimme kumpikin oman saunajuomamme ja istahdimme saunan seinustalla olevalle penkille. Istuimme siinä tovin selät höyryten sanomatta sanaakaan. Oli hiljaista. Aurinko oli painumassa jo mailleen ja linnunlaulukin vähäistä, heinäkuu kun oli jo pitkällä.

Sitten poika imaisi pillimehuaan ja lausui: ”kyllä mä nyt isä ymmärrän miksi sä halusit muuttaa takaisin tänne maalle.” Kysyin mitä poika tarkoitti. ”Täällä on niin rauhallista ja saa touhuta kaikenlaista.” Rauhaton hotelliyö oli vielä tuoreessa muistissa ja touhuamisella hän viittasi yhteiseen rakennusprojektiimme kun kokosimme hänelle purkulaudoista majan läheiseen metsänreunaan. Vähältä piti ettei kyyneleet tulleet silmiini. Se oli minulle viime kesän paras hetki.



3 kommenttia:

  1. Hieno kertomus, totta vieköön.
    Ihmisen elämässä parhaat asiat ovat yleensä yksinkertaisia, pikku tapahtumia ja useimmiten ne vielä liittyvät arkipäiväisiin tilanteisiin. Poikkeuksellisiin tapahtumiin (esim. juhlat) on yleensä lastattu niin paljon odotuksia ja jännitteitä, että niistä harvoin tulee kuvaamasi kaltaista huippuhetkeä.

    VastaaPoista
  2. Kauniisti kirjoitat<3 noita hetkiä lapset saavat nykyään harvoin. Kaikilla on hirveä kiire. Olet onnellisessa asemassa kun olet pystynyt saamaan lapsellesi tuollaisen elämyksen. Hän siirtää sitä eteenpäin sukupolvelta toiselle. HYviä saunahetkiä poikasi kanssa! Toivottelee,yks mummu

    VastaaPoista
  3. Arjen onnenhetkiä, jotka tekevät elämästä sydäntä sykähdyttävän. Nuo hetket jäävät mieleen varmasti pojallesikin.

    Hienoa, että näet arjen kauneuden ja sen onnenmuruset!

    VastaaPoista