perjantai 12. marraskuuta 2010

Isyys on parasta mitä elämässäni on tapahtunut

Muistan kuinka en ollut uskoa korviani kun vaimoni kertoi olevansa raskaana. Tietoa oli odotettu jo niin kauan että itsekin olimme jo alkaneet luopua toivosta. Emme kertoneet uutista raskauden alkuvaiheessa edes lähipiirille jotta emme herättelisi turhia toiveita jos jokin menisi pieleen. Tulokas olisi meidän molempien vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi ja tietoa perheenlisäyksestä oli hiljaisesti toivottu joka taholla jo pitkään.

Kaikki meni kuitenkin hyvin ja esikoisemme syntyi kauniin kevättalvisen päivän kääntyessä iltaan. Saavuin sairaalalta tyhjään kotiin vähän ennen puolta yötä. Tunteet olivat pinnassa enkä saanut nukuttua. Pyörin sängyssä muutaman tunnin mutta en pystynyt rauhoittumaan. Aamun sarastaessa lähdin levottomuuksissani hiihtämään pakkasen kovettamaa latu-uraa hammasta purren ja itkua pidätellen. Välillä silmät olivat kyynelistä niin kosteat että oli vaikea nähdä eteensä. Palasin hiihtolenkiltä jo ennen aamuseitsemää. Oli vaikea vieläkään uskoa että minusta oli tullut isä – minulla oli nyt poika!

Iloinen poika leikkikentällä - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Toisen lapsen syntymä oli toki merkittävä tapahtuma sekin, mutta ei enää niin mullistava kuin ensimmäisen. Tosin sitä luuli tietävänsä vauvoista jo kaiken ja odotti että kaikki menee kuten esikoisenkin kanssa, mutta mitä vielä. Persoonia ja yksilöitähän me kaikki olemme - vauvatkin.

Vanhemmuus tuntuu muuttavan muotoaan lasten kasvun myötä ja samalla tuntee itsekin kasvavansa. Lasten kehittymistä on ilo seurata ja heidän luovuuttaan ja omaksumiskykyään ei voi kuin ihailla. Vastalahjaksi yritän omalta osaltani valmistaa heille hyvät elämän eväät vanhalla reseptillä, rajojen ja rakkauden avulla.

Työ, koti, perhe, vapaa-aika... elämästäni ei juuri löydy osa-aluetta johon vanhemmuus ei olisi vaikuttanut. Monien muidenkin asioiden merkityksen näkee pienten lasten vanhempana eri valossa kuin ennen; terveet elämäntavat, elinympäristön tila, menneiden sukupolvien uhraukset… listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Joskus kun asioiden priorisointi arjen pyörityksessä tuottaa ongelmia, palautan mieleeni pojan esikoulutyön jossa hän vastasi kysymykseen ”milloin olen surullinen” – ”silloin kun isä on pois kotoa”.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti