tiistai 21. joulukuuta 2010

Taas kaikki kauniit muistot

Lapsuudenkodissani joulu oli perisuomalaiseen tapaan vuoden suurin juhla jota valmisteltiin viikkotolkulla. Pakastinta kun ei ollut, tapasi juhlaruokien ja leivonnaisten valmistaminen ruuhkautumaan joulunalusviikolle jolloin leivinuuni lämpeni lähes päivittäin ja äiti teki pitkiä päiviä. Kaiken kukkuraksi pukinkonttiinkin piti salassa tehdä pehmoisia paketteja.


Joulupipareita - Kuvatoimisto Albumi www.albumi.fi
 Joulunalusaikana kodin valtasikin milloin mikäkin tuoksu; vastaleivottu ruisleipä, lanttulaatikko, pulla, lämmin kaljavierre,… jopa vastemielinen lipeäkalan hajukin kuului jotenkin asiaan. Sinänsä joulunalusviikolla tarjotut ruoat olivat varsin arkisia ja jopa niukkoja jotta juhlapöytä erottuisi edukseen.

Isä oli tuonut joulukuusen jo aiemmin valmiiksi liiteriin käydessään hevosen kanssa metsätöissä. Kelistä riippuen kuusi saatettiin tuoda sisälle sulamaan jo aatonaattona, mutta koristelu tehtiin vasta aattona. Aattoaamu menikin vielä viimeisissä joulusiivouksissa ja muissa valmisteluissa, mutta siitä äiti piti huolen että kaikki oli valmista joulurauhan julistukseen mennessä.

Jouluaaton lounas kuitattiin yleensä riisipuurolla ja rusinasopalla ja nälkää säästettiin aattoillan juhla-ateriaan. Joulun makuelämyksiin kuului laatikkoruokien lisäksi mm. äidin mainetta niittänyt kotikalja, itse teurastetun sian kinkku ja katon rajassa leipävartaassa kuivatettu hapanleipä. Kuvaavaa sen ajan toimeentulolle on, että lähes kaikki tarjottava mausteita ja joulukaloja lukuun ottamatta oli valmistettu itse ja ainekset niihin kasvatettu omalla tilalla.

Jouluaattona käytiin muistamassa joululämpimäisellä mummoani joka asui naapurimökissä. Myös eläimet huomioitiin; linnuille haettiin navetan parvelta syksyllä sidottu kauralyhde, lehmille ja muille kotieläimille annettiin ylimääräisiä herkkupaloja ja hiirenpyydyksetkin otettiin pois vireestä. Haudoilla samoin kuin joulukirkossa käytiin niinä jouluina kun kyyti saatiin järjestettyä, autoa kun ei meillä ollut. 
Joulukuusenkoristeet - Kuvatoimisto Albumi www.albumi.fi

Joulupukin itsensä muistan käyneen muutamana vuonna, mutta myöhemmin hänen kerrottiin olevan niin kiireinen että tontut hoitivat lahjojen jakelun. Niinpä lahjat olivat ilmestyneet kuin ihmeen kaupalla kuusen alle ollessamme veljeni kanssa pihasaunassa ja vanhempien ollessa vielä navetalla. Muistan kuinka jokin vuosi yritin kurkkia huuruisesta saunan ikkunastakin pimeään pihaan enkä nähnyt hiiskaustakaan tonttujoukosta, mutta niin vain lahjat olivat paikalleen löytäneet. Lahjojen jaon ja jouluherkkujen syönnin lisäksi aattoillan ohjelmaan kuului joululaulujen laulaminen ja jouluevankeliumin lukeminen. Joulunpyhät rauhoitettiin yhdessäololle.

Jos ei tuolloinkaan eletty yltäkylläisyydessä, ei leipä ollut aina ollut niinkään leveää. Muistona vanhempieni näkemistä niukkuuden vuosista minulla on vieläkin tallessa äidin hopeavärillä maalaamat kuusenkävyt joita hän käytti kuusenkoristeina valmistaessaan ensimmäistä oman perheensä joulua. Ripustan ne tänäkin jouluna oman joulukuuseni latvaan kiitollisena lapsuudenkodin lämpimistä muistoista ja siitä että minulla on nyt itselläni koti, perhe ja työ jolla elää.

Päätän muistelmani otsinkon joululaulun sanoihin. Äitini kuunteli kyseisen laulun radiosta aina joulurauhan julistuksen jälkeen. Siitä alkoi meillä varsinainen joulun vietto..

Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen
Lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen
Ani aikaisin puku parhain mun ylleni puettiin
Oli kirkossa oltu varhain, nyt sanaa luettiin

Nyt kuului äidin ääni niin hartain paatoksin
Hänen olkaansa nojasin pääni ja hiljaa kuuntelin
Mitä ymmärsin, sit' en tiedä, pyhätunnelman muistan vain
Sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain

Näin muistot rakkahimmat taas elpyy uudelleen
Ja sanat siunaavimmat taas lankee sydämeen
Niitä lausu ei enää kukaan, mut' niiden tunnelman
Saa joka joululta mukaan tueks' vuoden vaikean

Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen
Lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen



Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Lämmitin saa valaista mutta valaisin ei saa lämmittää

EU on kieltänyt hehkulamppujen myynnin ja ne poistuvat kauppojen valikoimista vaiheittain. Kieltoa perustellaan energiatehokkuudella koska ns. energiansäästölampuilla saadaan samalla energiamäärällä parempi valaisuteho. Hehkulampussa suurin osa sen käyttämästä sähköenergiasta muuttuu lämpöenergiaksi.

Suomessa valaistu- ja lämmitystarve kulkevat pitkälti käsi kädessä. Näin ollen sisävalaistukseen käytettävien hehkulamppujen vaihto energiansäästölamppuihin ei täällä ole perusteltua. Näin etenkin sähkölämmitteisissä rakennuksissa, koska sähkölämmitys pystyy reagoimaan nopeasti hehkulamppuvalaistuksen ylimääräiseen lämmöntuottoon. 

Idealamppu - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Ulkovalaistuksessa energiansäästölampuilla on omat haasteensa, koska kylmissä lämpötiloissa lampun syttyminen kestää kauan. Normaalit energiansäästölamput eivät sovellukaan esim. talvikäytössä liiketunnistimella ohjattaviksi. Myös energiansäästölamppujen kirjava väriskaala hämmentää kuluttajia jotka ovat tottuneet hehkulamppujen lämpimään valoon.

Energiansäästölamput eivät myöskään ole mitään rahansäästölamppuja; yhden energiansäästölampun hinnalla saa tusinan hehkulamppuja. Edes energiansäästölampun pidempi elinikä ei korvaa tätä hintaeroa.

Kaiken kukkuraksi energiansäästölamput sisältävät elohopeaa ja ovat siten loisteputkien tapaan ongelmajätettä. Toisin kuin varsinaisissa loisteputkivalaisimissa, energiansäästölamppujen elektroniikka (sytytin ja kuristin) on integroitu yhteen itse valaisimen kanssa, jolloin koko lamppu päätyy roskiin yhden komponentin vikaannuttua.

Hehkulamppu on siis käytännössä sähkölämmitin joka myös valaisee. Tämän on oivaltanut myös saksalainen liikemies Siegfried Rotthäuser joka maahantuo ja myy isotehoisia hehkulamppuja laillisesti "lämpöpalloina". Kuluttajakin saa hyvän omantunnon kun jokaista myytyä 1,69 euron hintaista lämpöpalloa kohti lahjoitetaan 30 senttiä luonnonsuojeluun. Kansalaisten asennetta EU:n hehkulamppukieltoon kuvaakin se, että ensimmäinen 4000 kappaleen lämpöpalloerä myytiin loppuun kolmessa päivässä.

Tulevaisuuden valaisimet perustuvat näillä näkymin LED tekniikkaan, joka on energiatehokkuudeltaan vielä paljon ns. energiansäästölamppua parempi eikä LED valaisin sisällä elohopeaa. LED tekniikan yleistymistä odotellessa aionkin hoitaa taloni sisävalaistuksen hehkulampuilla ja tarvittaessa vaikka lämpöpalloilla.


maanantai 6. joulukuuta 2010

Kunnianosoitus rajasissille

Ruotuväessä sodan uhan alla

1930-luvun lopulla Euroopassa kuohui ja Suomenkin itsenäinen asema alkoi olla uhattuna. Niinpä isänikin määrättiin suorittamaan asevelvollisuuttaan kauas Karjalan kannakselle Terijoen varuskuntaan Jääkäripataljoona 1:een jonka 3. komppaniaan hän saapui tammikuussa 1939.

"Särkyi viimeinen sata 11.9.1939" - tai niin ainakin luultiin.
Isä oikealla ylhällä pistooli kädessä.
Tuon ajan alokas joutui palveluksessaan myös nykymittapuun mukaan nöyryyttävän simputuksen kohteeksi. Sodan uhan alla miehet oli saatava alistettua tiukkaan kuriin mutta samalla puhkumaan taistelutahtoa.
Sen ajan ilmapiiriä kuvaa rajajoella Kivennavan Joutselässä heinäkuussa 1939 suoritettu rajakaste-seremonia jossa jääkärit kastettiin ”täysverisiksi rajasisseiksi”. Isän rajakastetodistukseen on kirjattu jääkärin tunnuslause: "Edessä idän orjuus tai kuolo, takana koti ja synnyinmaa. Jääkäri, paikallas seiso! Sinuun luottavi kansa ja maa."

Armeija-aikana isä oli lomalla kahteen otteeseen, jälkimmäisen kerran elokuun lopulla 1939 kun kansainvälinen tilanne oli jo kärjistymässä. Palvelusaikaa olisi isällä ollut jäljellä kolme viikkoa kun Talvisota syttyi. ”Sitten alkoikin tulla aamuja”, isä tapasi sanoa.

Talvisodan ihme toteutuu
"3/JP1Taistelulähetit 1939". Isä edessä keskellä korituolissa.

Tuskin sodan syttyminen 30.11.1939 kuitenkaan oli yllätys. Euroopassa sota oli syttynyt jo aiemmin ja liikekannallepanon myötä myös JP1 oli lokakuussa siirtynyt Terijoen kasarmialueelta maastoon. Ns. Uudenkirkon ryhmän etummaiseksi sijoitettu JP1 osallistui taisteluihin heti sodan ensi tunneista lähtien ensin Terijoen ja myöhemmin Puhtulan alueilla. Vihollisen pääetenemissuunta oli juuri 3. komppanian kohdalla puna-armeijan pyrkiessä suorinta reittiä Viipuriin.

Pian sodan alettua JP1 siirrettiin suoraan päämajan alaisuuteen ns. liikkuvaksi päämajanreserviksi joka sijoitettiin aina sinne missä apua eniten tarvittiin. Tämän jälkeen isä osallistui Kannaksella Liikolan ja Summan viivytystaisteluihin sekä Kollaanjoen ja Nietjärven taisteluihin toisella puolen Laatokkaa.

Erikoiskoulutukseltaan isä oli taistelulähetti ja joutui siten toimimaan aivan etulinjassa. Ainakin kerran kuolema oli jo korjaamassa satoa kun kranaatti putosi hänen suksensa kantaan mutta jäi suutariksi. Liioittelematta voidaan todeta että silloin Talvisodan ihme toteutui hänen kohdallaan konkreettisesti.

Rauha julistettiin maaliskuun 13. päivä 1940 klo 11:00 ja pitkä marssi Laatokan Karjalan itälaidalta kohti kotoista Hämettä alkoi. Ylennyksen korpraaliksi isä sai Mannerheimin päiväkäskyssä nro 12/40 noudettuaan haavoittuneen joukkueenjohtajansa rintamalinjan takaa. Myöhemmin isä ylennettiin vielä alikersantiksi.

Uusi komennus Suur-Suomea rakentamaan

Rauhan aikaa ei kestänyt kuin reilun vuoden ja kansainvälinen kuohunta jatkui silläkin aikaa. Saksalaisten aseveljien virratessa Suomeen isä astui uudelleen palvelukseen yleisen liikekannallepanon myötä 17.6.1941. Jatkosota syttyi reilun viikon päästä. 
Isän jatkosodan rintamalta lähettämä maisemakortti
pikkuveljelleen. "Terveiset vain sinulle täältä
ja hyvää uutta vuotta toivoo Masa"

Sotilaspassiin kertyi merkintöjä taisteluista yhä kauempaa Laatokan koillispuolelta; Korpiselkä, Tolvajärvi, Vitele, Tuulos, Aunus, Syväri...

Koko Jatkosodan ajan isä palveli puhelin- ja ajomiehenä eli hänen ei tarvinnut toimia aivan myrskyn silmässä kuten Talvisodassa. Sota päättyi hänen osaltaan yleiseen kotiuttamiseen syksyllä 1944 nuorempien ikäpolvien siirtyessä Lapin sodan rintamalle. 

Sodan kauhut eivät unohtuneet koskaan

Sodan aikaisista tapahtumista ei isä juurikaan meille jälkipolville puhunut. Niinpä voimme vain arvailla kuinka vahvasti sotakokemus vaikutti parikymppisenä sotaan joutuneeseen nuoreen mieheen. Tätä taustaa vasten ymmärtää myös hänen kylmäkiskoisen suhtautumisensa itänaapuriin; sotatapahtumat olivat vielä kirkkaina tuon ajan eläneiden mielessä.

Yksityiskohta isän
rajakastetodistuksesta
Sodan painajaiset vainosivat häntä vielä neljän vuosikymmenen päästäkin kun sydän alkoi reistailla. Monena aamuna isä totesi herätessään kylmä hiki otsallaan ”tappelin taas yöllä ryssän kanssa”. Unen aikainen rinnanpuristus palautti alitajuntaan sota-ajan ahdistuksen.

Jälkeenpäin olen ihmetellyt, kuinka kukaan enää pystyy palaamaan moiselta reissulta normaaliin elämään – vaikka tuskin kukaan rintamalla olleista enää olikaan täysin entisensä. Monen aseveljensä tavoin isä aloittikin elämänsä tavallaan alusta; perusti perheen, rakensi talon, navetan ja piharakennukset ja ryhtyi viljelemään kotitilaansa hankkien samalla lisätienestiä metsätöillä.

Jonkinlaisena kunnianosoituksena näiden vuosikymmenten jälkeen puhdistin navetan vintiltä löytyneen isän sotamuiston - Laatokassa verkonkohona toimineen lasipallon - ja ripustin sen esille.


Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!

perjantai 26. marraskuuta 2010

Järkeä jätevesien käsittelyyn

Eikö kymmenen vuottakaan riitä siirtymäajakasi?

Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen määräykset ovat koskeneet uudisrakennuksia ja rakennusluvan alaisia remonttikohteita jo vuoden 2004 alusta. Asetuksen mielekkyys on kuitenkin noussut puheenaiheeksi vasta nyt, kun vanhojen kiinteistöjen siirtymäaika lähenee loppuaan. Eikö kymmenen vuoden siirtymäaika ole riittävä? Siirtymäkauden pidentäminen tai vapautus tietylle ikäluokalle eivät ratkaise ongelmaa vaan lykkäävät sitä aina vain tuonnemmaksi.

Markkinoilla olevien menetelmien ja laitteiden runsaus on osaltaan hämmentänyt kiinteistöjen omistajia ja pitkittänyt päätöksentekoa. Näin etenkin kun kukin valmistaja ja kauppias kehuu vain omaa tuotettaan.  Puolueetontakin tietoa eri vaihtoehdoista on kuitenkin saatavilla. Esimerkkinä Pirkanmaalla Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys tarjoaa puolueetonta jätevesineuvontaa haja-asutusalueiden asukkaille.

Jätevesiasetuksen tarkoituksena on vähentää kiinteistöjen haitallisia vaikutuksia järviin ja pohjavesiin alueilla joissa ei ole viemäriverkostoa.  Näillä alueilla asuu viidennes suomalaisista ja uskonkin, että kukaan ei kyseenalaista asetuksen tavoitteiden tärkeyttä. Kompastuskivi onkin asetukseen kirjatut varsin tiukat raja-arvot joihin harva laitevalmistaja tuntuu käytännössä pääsevän.

Jätevesien puhdistus ei vaadi rakettitiedettä

Jätevesien pienpuhdistamo - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Jäteveden puhdistuksessa on kyse lähinnä orgaanisen aineen, fosforin ja typen poistosta. Puhdistukseen käytetään mekaanisia, kemiallisia ja biologisia menetelmiä joita kaikkia tarvitaan hyvään lopputulokseen pääsemiseksi. Mekaaninen puhdistus tehdään saostuksen jälkeisessä suodatuksessa. Perinteisesti tähän on käytetty suodinkenttää jossa jäteveden sisältämä kiintoaine tarttuu maahiukkasiin. Suodinkenttä on kuitenkin jo lähtökohtaisesti hölmö ratkaisu; toimiakseen se vaatii määrävälein maanvaihdon. Kuka haluaa kaivattaa pihansa auki kymmenen vuoden välein, jopa useammin? Järkevämpää onkin tehdä suodatus erillisessä suodattimessa jonka suodatinosa on vaihdettavissa normaalina huoltotoimenpiteenä. Kunhan suodattimen ilmanvaihto toimii, suodatinmateriaalissa elävät bakteerit ja muut pieneliöt käyttävät jäteveden epäpuhtauksia ravinnokseen ja huolehtivat puhdistusprosessin biologisesta osasta aivan itsekseen samoin kuin suodinkentän maaperässä.
Haastavin osa puhdistuksessa onkin typen ja fosforin poisto joihin suodatin ja pieneliökannat eivät pysty kuin osittain. Lisäksi tarvitaan kemiallisia prosesseja ja kemikaaleja. Kunhan jätevesi viipyy järjestelmässä riittävän kauan, edesauttaa biologista puhdistusvaihetta ruokkiva ilmanvaihto myös vesistöjen happea kuluttavien typpiyhdisteiden hapettumista nitraatiksi josta typpi on pelkistettävissä typpikaasuksi.  Jätevedessä liuenneena olevaa fosforia voidaan puolestaan poistaa muuttamalla se kemikaalien avulla kiinteään muotoon, jolloin se saostuu muun kiinteän aineen mukana. Tähänkään ei tarvita sen kummempaa tekniikkaa kuin syöttää kemikaalia osavina annoksina jäteveden sekaan esim. kiinnittämällä kemikaalia sisältävä kehikko WC-pytyn reunaan raikastimen tapaan.

Toimivaksi todettujen menetelmien pitää riittää

Kohtuullisen tasoinen jätevesien käsittely on siis toteutettavissa toimintavarmasti ilman ainoatakaan pumppua, piuhaa tai anturia. Eikä kuvatunlaisen järjestelmän rakennuskustannuksissa puhuta kymppitonneista kuten julkisuudessa on peloteltu. Ainoat huoltotoimenpiteetkin ovat totutun sakokaivojen tyhjennyksen lisäksi suodattimen vaihto vuoden-parin välein ja kemikaalin riittävyydestä huolehtiminen. Läheskään kaikissa tapauksissa ei tarvita edes uutta suodinyksikköä, olemassa oleviin imeytyskenttiin riittää yleensä pelkkä kemikaalin lisäys. Eikö tämä kannattaisi tehdä joka tapauksessa vaikka kukaan ei siihen velvoittaisikaan? Ei kai kukaan omaa asuinympäristöään tahallaan likaa?

Jos edellä kuvatulla yksinkertaisella järjestelyllä ei päästä vaadittuihin raja-arvoihin, on raja-arvoja muutettava. Monesta omakotitaloasujasta ei nimittäin ole puhdistamonhoitajaksi joten tässäkin asiassa yksinkertaisimmat ratkaisut ovat niitä kokonaisuuden kannalta toimivimpia. Ympäristönkin kannalta on parempi ehkä hieman huonomman puhdistustuloksen antava mutta toimiva menetelmä kuin huollon puutteessa toimimaton puhdistamo joka päästää kaiken lävitseen. Häviäjiä maalaisjärjen käytössä ovat vain puhdistamojen valmistajat.


Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Hyvä paha sähköenergia

Sähköautoista povataan tulevaisuuden energiaratkaisua liikenteeseen. Kuulostaakin järkevältä että keskistetysti ja mahdollisimman ympäristötehokkaasti tuotettu sähkö korvaa autojen voimanlähteenä fossiilisen polttoaineen ja näin jopa miljoonat yksittäiset päästölähteet.

Saman logiikan pitäisi päteä myös omakotitalojen lämmitykseen. Isoissa voimaloissa päästöt on hallittavissa paremmin kuin esim. talokohtaisissa öljykattiloissa joita on edelleen lähes neljänneksessä Suomen taloista. Sähkölämmittäjiä kuitenkin syyllistetään ja uhataan yhä uusilla veronkorotuksilla.Eroaako sähköautoissa käytettävä sähkö jotenkin lämmitykseen käytettävästä sähköstä?

Yhä suurempi osa Suomen sähköstä tuotetaan päästöttömillä energiamuodoilla ja nykyaikainen polttotekniikka mahdollistaa enenevissä määrin biomassan käytön myös turpeen ja kivihiilen kanssa. Useissa tapauksissa energia tuotetaan sähkön ja lämmön yhteistuotannolla hyvällä kokonaishyötysuhteella ja sähkö saadaan ikään kuin kaukolämmön tai prosessihöydyn kylkiäisenä.

Sähkölinja auringonlasku - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Uudisrakentajalla on vara valita mieleinen ja kestävä lämmitysratkaisu, kuten maalämpö tai taajamassa juuri kaukolämpö. Vanhoissa taloissa ovat helppokäyttöiset sähköpatterit usein ajanoloon tulleet täydentämään tulisijoilla toteutettua puulämmitystä parantaen tasaisen lämmöntuoton myötä asumismukavuutta. Monelle näistä talouksista siirtyminen esim. maalämmön hyödyntämiseen edellyttäisi uutta vesikiertoon perustuvaa lämmönjakoratkaisua ja siten ylitsepääsemättömän kokoluokan investointia. Ei pidä unohtaa että sähkölämmitteinenkin talo voi olla energiatehokas - monet uusista matalaenergiataloistakin lämpiävät sähköllä.

Maailma ei siis ole tämänkään asian suhteen mustavalkoinen. Kuluttajien käyttäytymistä voi ja pitää toki ohjailla järkevään suuntaan, mutta samalla on muistettava että talojen lämmitysratkaisut ovat pitkäjänteisiä investointeja, joten myös ohjausmekanismeilta vaaditaan avarakatseisuutta. Eikä kaiken tarvitse aina olla uutta; vanhojenkin rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa monin keinoin - lämmitystavasta riippumatta.


Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!

perjantai 12. marraskuuta 2010

Isyys on parasta mitä elämässäni on tapahtunut

Muistan kuinka en ollut uskoa korviani kun vaimoni kertoi olevansa raskaana. Tietoa oli odotettu jo niin kauan että itsekin olimme jo alkaneet luopua toivosta. Emme kertoneet uutista raskauden alkuvaiheessa edes lähipiirille jotta emme herättelisi turhia toiveita jos jokin menisi pieleen. Tulokas olisi meidän molempien vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi ja tietoa perheenlisäyksestä oli hiljaisesti toivottu joka taholla jo pitkään.

Kaikki meni kuitenkin hyvin ja esikoisemme syntyi kauniin kevättalvisen päivän kääntyessä iltaan. Saavuin sairaalalta tyhjään kotiin vähän ennen puolta yötä. Tunteet olivat pinnassa enkä saanut nukuttua. Pyörin sängyssä muutaman tunnin mutta en pystynyt rauhoittumaan. Aamun sarastaessa lähdin levottomuuksissani hiihtämään pakkasen kovettamaa latu-uraa hammasta purren ja itkua pidätellen. Välillä silmät olivat kyynelistä niin kosteat että oli vaikea nähdä eteensä. Palasin hiihtolenkiltä jo ennen aamuseitsemää. Oli vaikea vieläkään uskoa että minusta oli tullut isä – minulla oli nyt poika!

Iloinen poika leikkikentällä - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Toisen lapsen syntymä oli toki merkittävä tapahtuma sekin, mutta ei enää niin mullistava kuin ensimmäisen. Tosin sitä luuli tietävänsä vauvoista jo kaiken ja odotti että kaikki menee kuten esikoisenkin kanssa, mutta mitä vielä. Persoonia ja yksilöitähän me kaikki olemme - vauvatkin.

Vanhemmuus tuntuu muuttavan muotoaan lasten kasvun myötä ja samalla tuntee itsekin kasvavansa. Lasten kehittymistä on ilo seurata ja heidän luovuuttaan ja omaksumiskykyään ei voi kuin ihailla. Vastalahjaksi yritän omalta osaltani valmistaa heille hyvät elämän eväät vanhalla reseptillä, rajojen ja rakkauden avulla.

Työ, koti, perhe, vapaa-aika... elämästäni ei juuri löydy osa-aluetta johon vanhemmuus ei olisi vaikuttanut. Monien muidenkin asioiden merkityksen näkee pienten lasten vanhempana eri valossa kuin ennen; terveet elämäntavat, elinympäristön tila, menneiden sukupolvien uhraukset… listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Joskus kun asioiden priorisointi arjen pyörityksessä tuottaa ongelmia, palautan mieleeni pojan esikoulutyön jossa hän vastasi kysymykseen ”milloin olen surullinen” – ”silloin kun isä on pois kotoa”.


sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Elvytystä ajonopeuksien taantumaan

Autot kehittyvät koko ajan turvallisemmaksi ja kevyelle liikenteelle rakennetaan omia väyliään mutta ajonopeuksia suitsitaan yhä tiukemmin. 40 km/h rajoituskylttejä on alkanut ilmaantua yhä enemmän, jopa naurettava 30 km/h on otettu käyttöön. Kohtahan sitä saa ylinopeussakot polkupyörälläkin! Myös isompien teiden risteysalueilla näkee entistä enemmän 60 km/h rajoituksia ja pudotetuista nopeuksista kertovat liikennemerkit hivutetaan vuosi vuodelta yhä kauemmas varsinaisesta risteyksestä.

Nyt kaikki tienkäyttäjät saavat kärsivä siitä että rajoitukset säädetään sen kahelimman kuskin mukaan. Ja silti onnettomuuksia tapahtuu. Niin kauan kun ajonopeus on nollaa isompi, on riski olemassa. Luonnollisesti yksikin liikenteen uhri on liikaa, mutta toisaalta nyky-yhteiskunta edellyttää liikkumista ja sujuva liikkuminen on myös turvallista. Kaaharille on se ja sama mitä nopeusrajoituskyltissä lukee kun sille päälle sattuu.

Paljon liikennemerkkejä - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Liikenneministeri Vehviläinen toi esiin poliitikolta ennennäkemättömän rohkean ajatuksen talvinopeusrajoitusten nostosta. Vaikka esiintulon takana olisikin vain politiikkaa ja populismia, voi talvinopeusrajoitukset ihan oikeastikin kyseenalaistaa. Vai väittääkö joku tosissaan että suurimman turvallisen ajonopeuden voi päättää etukäteen toimistotyönä?
Pitäisihän tienkäyttäjälläkin olla jonkinlainen vastuu, koska tienpitäjä ei voi taata samoja ihanneolosuhteita säällä kuin säällä. Kesäinen ukkoskuuro pudottaakin ajonopeudet valtateillä ihan itsestään ilman nopeusrajoitusten muutosta. Kun talvinen ajokeli on tarpeeksi huono, on talvinopeusrajoituksenkin mukainen ajonopeus liikaa.

Jos ajonopeuksia yleensä pitää rajoittaa – mikä myös voidaan kyseenalaistaa - ovat Vehviläisenkin kannanoton taustalla olevat kelin mukaan muuttuvat nopeusrajoitukset seuraavaksi paras ratkaisu. Tekniikkaa pidetään kalliina, mutta autoilijoilta peritään niin mittava määrä maksuja autoveroina, ajoneuvoveroina, käyttövoimaveroina ja polttoaineveroina että tuskin niitä kaikkia saisi edes Suomen tieverkostoon uppoamaan.



tiistai 2. marraskuuta 2010

Kesän paras hetki

Olimme perheen kanssa kesälomamatkalla Naantalissa ja yövyimme Turun keskustassa. Matka oli kaikin puolin onnistunut, jo pelkästään yöpyminen hotellihuoneessa oli lapsille elämys. Hotellihuone tosin oli tukalan kuuma ja kadulta kantautuva melu häiritsi yöunia kun yritimme saada avoimen ikkunan kautta huoneeseen edes hieman viileämpää ilmaa. 

Puinen kiulu ja saunavihta - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Helteiset säät jatkuivat kotiin palattuammekin ja suomalaiseen tapaan helpotimme oloamme saunomalla. Niinpä hirsinen pihasaunamme lämpeni myös eräänä iltana pian lomamatkan jälkeen.


Perheen naisväki oli jo saunomisensa saunonut ja lähtenyt sisälle taloon kun vielä jäimme seitsemänvuotiaan poikani kanssa vihtomaan ja nauttimaan kertalämmitteisen kiukaan pehmeistä löylyistä. Saunan eteisessä kietaisimme pyyhkeet ympärillemme, otimme kumpikin oman saunajuomamme ja istahdimme saunan seinustalla olevalle penkille. Istuimme siinä tovin selät höyryten sanomatta sanaakaan. Oli hiljaista. Aurinko oli painumassa jo mailleen ja linnunlaulukin vähäistä, heinäkuu kun oli jo pitkällä.

Sitten poika imaisi pillimehuaan ja lausui: ”kyllä mä nyt isä ymmärrän miksi sä halusit muuttaa takaisin tänne maalle.” Kysyin mitä poika tarkoitti. ”Täällä on niin rauhallista ja saa touhuta kaikenlaista.” Rauhaton hotelliyö oli vielä tuoreessa muistissa ja touhuamisella hän viittasi yhteiseen rakennusprojektiimme kun kokosimme hänelle purkulaudoista majan läheiseen metsänreunaan. Vähältä piti ettei kyyneleet tulleet silmiini. Se oli minulle viime kesän paras hetki.



lauantai 30. lokakuuta 2010

Verokarhu tallustelisi kinttupolkuakin

Meille joukkoliikenteen ulottumattomissa asuville verottaja huomioi työmatkakustannukset oman auton käytön mukaan. Sain syksyllä veroviranomaiselta kirjeen jossa se kertoi selvittäneensä netin karttapalvelun avulla että työmatkani lyhenisi lähes kilometrillä jos käyttäisin ilmoittamani reitin sijaan metsäautotietä. Aikaahan siihen köröttelyyn menisi paljon enemmän kuin parempikuntoista maantietä pitkin mutta väliäkös sillä – pykälien mukaan asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen korvaus on laskettava lyhintä reittiä käyttäen. Reitin todellinen käytettävyys jääkin sitten viranomaisen tulkinnan varaan.

Ilmeisesti verottaja oli myös huomioinut sen että käytössäni on nelivetoauto, koska kyseinen väylä ei välttämättä ole ympäri vuoden normaalilla henkilöautolla ajettavassa kunnossa. Kärrypolusta aikojen saatossa tieksi muuttuneen väylän kunnossapito on satunnaista, savihaudat ovat routa-aikaan syviä ja tietä ei edes aurata säännöllisesti. Silläkään ei näemmä ollut merkitystä että ko. tien osakkaat eli tienvarren maanomistajat vastustavat läpiajoa ja puuhaavat tielle ajon estävää puomia.

Kelirikko maantiellä - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Veroviranomaisen tulkinnan täytäntöönpano ei olisi kaatanut talouttani, näkemyseron vaikutus työmatkavähennyksiini olisi ollut alle sata euroa vuodessa. Tulkinta oli kuitenkin sen verran maalaisjärjen vastainen että tein asiasta kirjallisen selvityksen. Ja kas – selvitys hyväksyttiin ja voin laskea työmatkakuluni vastedeskin ajokelpoista reittiä pitkin.

Se tässä prosessissa jäi mietityttämään että kohdistaako veroviranomainen resurssinsa oikein – eikö verotuksessa tosiaan ole isompia epäkohtia selvitettävänä kuin epäily alle kilometrin laskentavirheestä 30 km:n työmatkalla?

Kokonaan toinen asia on, että todellisuudessa työmatkani on kymmenkunta kilometriä tätä laskennallista matkaa pidempi, koska työmatkan ohessa perheen nuorimmainen on kuljetettava kuntakeskukseen päiväkotiin ja takaisin. Lieneekin liikaa toivottu että matkavähennys laskettaisiin todellisten kulujen mukaan.


torstai 28. lokakuuta 2010

Paluu tulevaisuuteen

Nuoruusvuoteni maaseudun rauhassa olivat työnteon sävyttämiä mutta onnellisia. Vaikka kesällä oltiin paljon peltotöissä ja talvellakin navetalla vanhempien apuna, ehdittiin vapaa-aikana koluta isoveljen opastuksella niin lähimetsät kuin järvetkin. Näistä lähtökohdista työstä tuli pienestä pitäen luonnollinen osa elämää ja rinnakkaiselosta luonnon kanssa itsestäänselvyys.

Kouluaikana tunsin monesti asuvani syrjässä ja jopa kadehdin niitä jotka asuivat keskustan jylhissä kerrostaloissa. En osannut arvostaa sitä että tiesin kuinka pellava häkilöidään ja hevosen sitolkkaremmi sidotaan. Aikuistuttuani ja kaupunkiin muutettuani tiedostin että vietin sisältörikkaan lapsuuden keskellä ruuhkasuomea ja ainakin nykymittapuun mukaan lähellä asutuskeskuksia.

Mies ja kottikärryt puutarhatöissä - Kuvatoimisto Albumi - www.albumi.fi
Noista ajoista on maaviljelyksen merkitys kotikylälleni rajusti pienentynyt ja kotitilani tapaan on moni navetta tyhjentynyt sarvipäistä. Kauppa ja koulu oli kylältä jo tuolloin lakkautettu, mutta kauppa-auto sentään kulki parhaimmillaan kolmestikin viikossa ja linja-autokin useamman vuoron päivässä. Nykyään ei ole niitäkään palveluita, mutta silti uhka kylän autioitumisesta on väistynyt ja muuttoliike on kääntynyt takaisin maaseudulle. Ihmiset arvostavat jälleen luonnonläheistä ja rauhallista elinympäristöä.

Itse koin herätyksen viitisen vuotta sitten kun työpäivän jälkeen lähdin kuulaana kevätiltana haravoimaan tyhjillään olevan synnyinkotini pihamaata. Hämärtyvässä illassa kosteasta maasta nouseva keväinen tuoksu, valtaojan tulvavesien kohina ja mustarastaan verkkainen viheltely herättivät mielessäni poikavuosien muistot ja saivat minut päättämään; "tänne minä kuulun, tänne tahdon takaisin". Siitä lähti liikkeelle kahden vuoden peruskorjausprojekti jossa isäni oman metsän puista rakentama talo remontoitiin läpikotaisin ja laajennettiin oman perheeni uudeksi kodiksi. Maalle takaisin muutettuani olen nauttinut elämästäni aivan uudella tavalla. Tunnen itseni osaksi historian jatkumoa tallatessani samoja pihapolkuja kuin edellisetkin sukupolvet aikoinaan ja opettaessani luonnon ihmeitä omille lapsilleni.


Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!