maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tehokkuutta kartongin keräykseen

Aina kun vien kartonkia keräyspisteelle ihmettelen kuinka huonosti tila hyödynnetään. Kaikki eivät muista (tai välitä), että kartonkipakkaus ja pahvilaatikko tulee avata ja litistää ennen keräyskonttiin laittamista.

Koko kierrätyksen idea alkaa ontua, jos keräysautoissa kuljetetaankin kartongin sijaan tyhjien pakkausten sisällä olevaa ilmaa.

Otetaan esimerkiksi maitotölkki, jonka tilaan menee ilman voimakeinoja tusina maitotölkkiä, kun ne litistää ja kokoaa yhden tölkin sisään.

Täytyy vain muistaa pakata ensimmäiset tölkit pohja ylöspäin, jotta loput voi pujottaa näiden väleihin toisin päin. Ja ennen tätä tölkit on luonnollisesti huuhdeltu.

Tein aiheesta opastusvideonkin:




sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Mistä luokkaretkirahat?

Kevät on koululaisten luokkaretkien aikaa ja varojen keruu niitä varten on yksi vanhempien päänvaiva.

Yksi tapa kerätä rahaa on päivittäistavaroiden, kuten sukkien tai pesuaineiden myynti. Tämän ympärille onkin kehitetty palvelukonsepteja, joissa tuotteita varataan, toimitetaan ja tilitetään nettipalveluiden kautta.

Perinteisempi tapa lienee myyjäiset, johon lapset - tai käytännössä vanhemmat - puuhaavat hiki hatussa käsitöitä ja leivonnaisia. Ja sitten ostavat omansa tai naapurin tavarat pois.

Monilla luokilla onkin kyllästytty koko touhuun ja vanhemmat maksavat luokkaretkirahat suoraan omasta pussistaan, jotta välttyvät aikaavievältä myynti- ja myyjäistouhulta.

Meidän lastemme koulussa on otettu käyttöön mielestäni erinomainen tapa kerätä rahat luokkaretkeen. Lapsille tehdään muutamalle kuukaudelle kotityölista, josta pitää suorittaa kuukauden aikana tietty määrä kotitöitä. Kun työt on tehty, vanhemmat tilittävät "palkan" luokkaretkirahastoon.

Taloudellisesti lopputulos on vanhemmille sama kuin rahat annettaisiin vastikkeetta, mutta kuningasajatus onkin kasvatuksellisessa näkökulmassa. Tällaisen menettelyn myötä lapsi oppii, että rahaa ei tipu noin vain ja kokee ansainneensa luokkaretken omalla työllään. Näin omaksutaan terve ajatusmalli.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Nettiajanvaraus - kätevääkö?

Varasin autolleni renkaiden kausivaihdon Vianorin verkkopalvelusta. Tai niin yritin tehdä. Sovellus jumiutui ja sylkäisi virheilmoituksen juuri kriittisellä hetkellä, kun olin suorittamassa maksua verkkopankissa.

Soitin Vianorin palvelunumeroon kysyäkseni toimintaohjeita, koska en saanut minkäänlaista varausvahvistusta. "Kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja"; tuttu tilanne. Kun puheluuni vihdoin vastattiin, asiakaspalvelija käänsi puhelun kyseiseen rengasliikkeeseen, josta varauksen perillemeno tulisi varmistaa. Siinä vierähti taas tovi; tietäähän sen kuinka innokkaita rengasliikkeessä ollaan sesonkiaikana vastaamaan puhelimeen. Mutta lopulta sain vahvistuksen sille, että ajanvaraus oli mennyt perille.

Renkaidenvaihdon aika tuli. Paikan päälle päästyäni mieleeni muistui taas millaisia asiakaspalvelun periferioita rengasliikkeet oikein ovat. Esimerkiksi tervehdykseen saa vastauksen vasta kun sen toistaa tiukan katsekontaktin kera. Auto otettiin kuitenkin pikaisesti työn alle ja itse siirryin konttorin puolelle ilmoittamaan, että asia hoituu sovitusti. Yllätyksekseni minulta alettiin kuitenkin periä maksua uudelleen. Totesin, että vastahan minä soitin varmistaakseni, että kaikki on kunnossa. "Niin VARAUS oli kunnossa, mutta maksu uupuu".

Oikeastaan tämä ei tullut minulle enää yllätyksenä. Olin kaiken varalta tulostanut mukaani pankin maksutositteen tilitapahtumasta. Annoin kuitin heille ja totesin, että Vianor saa itse selvittää missä rahat ovat. Minä olen maksuni suorittanut  - tai johonkin ainakin suoritus tililtäni Vianorin sovelluksen edesautamana häipyi.

Kerrataanpa vielä. Nettiajanvaraus vaati puhelinsoiton asiakaspalveluun ja rengasliikkeeseen, sekä maksutositteen tulostamisen todistaakseni että olen maksanut varaukseni. Eikö sähköisten palveluiden tarkoitus ole helpottaa asiointia? Hiljattain uutisoitiin että Viro on Suomea edellä sähköisten palveluiden hyödyntämisessä. Jos palvelumme ovat tätä tasoa, niin siihen ei paljoa vaadita.